keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

"Kukakohan meille tulee sinne Vampyyripäiväkirjoihin miesohjaajaks?"

Tää päivä meni sitten taas shoppaillessa. Mukaan ei tällä kertaa tarttunut kuin yhdet legginsit, joista tulee varmaankin kuvaa myöhemmin. Mukaan tarttui myös mansikoita ja kirsikoita, ah <3 Ja yksi jäätelökin tuli syötyä. Vaahtokarkki, nam.

Eipä tässä päivässä ole kauheasti mitään kertomisen arvosta. Ystävän kanssa puhuin varmaan kaks tuntia puhelimessa ja yritettiin löytää mun kalenterista hieman vapaata aikaa, jotta ehdittäis näkee. Helppoo se ei ollut. Huomisesta lähtien aina tuonne elokuun 9. päivään asti mulla ei oo ku neljä vapaapäivää, muuten oon koko ajan menossa. Huomenna lähden siskon luokse Ruotsiin ja tuun sieltä maanantaina pois. Sit kaks vapaata, sen jälkee neljäks päiväks töihin, jonka jälkeen viikoks lasten kuvisleirille ohjaajaks. Sen jälkeen taas kaks vapaata ja sitten Englanti sekä BOURNEMOTH kutsuu! <3 Tätä on odotettu! Kolme viikko hurahtaakin siellä ja sen jälkeen sellaseks viikoks ryhmävaihtoon ja sitten alkaakin jo koulu. Ja mihis se kesä meni..?
Ruotsista lupaan tuoda paljon kuvia mukanani! Varsinkin kun joudun lentokentältä seikkailemaan melkein sellasen 100 kilsaa yksinäni siskon luokse, kun minua ei kukaan pääse hakemaan..Great! Ruotsikin kun on varsinainen kymppi niin päivää. Tuleepahan ainakin seikkailu!

yödataus, part 1.0

Kello 00:49, Supernatural maratoni, Pitbull popitus, yöllinen angstaus, kuvien muokkaus, heinäkuusta murehtiminen, ajatus nukkumaan menemisestä, suunnitelma pyöräretkestä, epätoivo, we heart it, SOAD, Provinssi-fiilistely, myötätuntohäpeäflashback, Sillä silmällä, Spotify, pakkaus, lentoliput, passi, uimapuku ja hammasharja, iPod, Coca Cola, palkkanauha ja kamera. Sekä demi.fi Mitä muuta sitä ihminen elämäänsä tarvitsisikaan?

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Provinssi, part 1

Olin tosiaankin tuolla Provinssissa, kylläkin vain yhden päivän näin alkuun. Sunnuntaina oltiin Karon kaa kattomassa System Of A Downia ja oli se kaikki matkustaminen ja mustelmat sekä väsymys kyllä sen arvosta <3



microdermal



 

// I was a one big rock festival a few weeks ago. Here is some pictures from it.

dogies

Setäni ja hänen vaimonsa olivat tuossa yksi päivä kylässä. Rakastan heillä olevia collieita ja tarkoitus olikin laittaa tältä vierailulta muutama kuva, mutta TADAA, niin helvetin taitava kuin olenkin, poistin sitten ne kuvat kameraltani, koska olin varma, että olin siirtänyt ne koneelle. Mitä en tietenkään ollut tehnyt. Nyt kyllä ottaa lievästi sanottuna päähän.
Tässä kuitenkin näistä kyseisistä koirista muutama hieman vanhempi kuva.


// Here is some old photo of my uncle's wife's dogs. I love them so much!

maanantai 27. kesäkuuta 2011

life is a waterfall

Aloitellaan nyt sitten kerralla tämä kirjoittelu kunnolla.
Tänään...oli oikeastaan erilainen päivä kuin koko viikkona. Pääsin täältä keskeltä-ei-mitään vihdoinkin hieman ihmisten ilmoille, kun päätettiin äidin kanssa lähteä katselemaan kaupungin menoa. Tarkoitus oli todellakin vain katsella, mutta tietenkin sieltä jotain mukaankin tarttui.

Pitsitoppi / lace top10 € H&M

Mekko / dress 5 € H&M

Villatakki / cardigan 5 € H&M
 Anteeksti nuo hieman huonot kuvat, mutta en jaksanut etsiä mitään paikkaa johon olisi saanut hyvän valon..seuraaviin kuviin sitten!


// Today was a different kind of day, not so boring than other days. With my mom, we decided to go to city. My plan was tat I'm not going to buy anything, but well...it's not that easy! And Sorry about the bad quality of pictures.

born this way, baby

"Nyt haluan alkaa pitämään blogia." Ei kyllä ole ensimmäinen eikä viimeinen yritys, mutta ehkä tämä tästä alkaa sujumaan. Jos en lukioita saa, niin kirjoittelenpahan sitten omaksi ilokseni. Harjoitus tekee mestarin vai mitä? Jos ja kun tästä jotain tulee, tarkoituksena olisi höpötellä vähän kaikesta elämään liittyvästä ja tietenkin ottaa paljon kuvia ja jakaa niitä! Valokuvaus on rakkaus, vaikken sitä kovinkaan kauan ole tehnytkään. Kesäloma on oikein hyvää aikaa harjoitella. Tosin tästä kesästä taitaa tulla yhtä kiireinen kuin viime kesästäkin. Luvassa Ruotsi, kuvisleiri ja sen jälkeen kolme ihanaa viikkoa Bournemouthissa, Isossa Britanniassa, ilman vanhempia!
Luvassa ehkä paras kesä ikinä.