Olympic Games - Athens, day 2

Vaikka edellisenä yönä (aamuna) mentiinkin nukkumaan vasta kolmen jälkeen, olin minä jo ennen yhdeksää hereillä. Heräsin yölläkin monta kertaa siihen, että oli oikeastaan ihan kamalan kylmä. Aamulla tärisin sitten peiton alla aikani ja jossain vaiheessa kaivoin villasukat laukusta esille. Kyllä, tiesin että niille tulisi tälläkin matkalla käyttöä. Olen niin monta kertaa itkenyt villasukkien perään että tästä lähtien pakkaan ne joka paikkaan mukaan.

Jotenkin epäilevänä astuin ulos mutta totesin heti että siellähän tarkeni paremmin kuin hyvin. Otin siinä pienen somehetken niin Turun, Helsingin kuin Chigaconkin suuntaan ja odottelin että muut heräis. Ja odotin. Ja odotin. Ja odotin kunnes meni hermo ja päätin että  pakko tehdä jotain. Päätin että menen suihkun kautta etsimään ruokaa jostain, muut nukkukoon niin kauan kuin haluaa. Noh, en kyllä ehtinyt suihkua pidemmälle kun kaikki alkoi heräilemään. Suihku oli kirjaimellisesti jäätävä kokemus sillä mulla ei ollut mitään tietoa siitä mistä sen veden olisi saanut lämmitettyä.

Saatiin lopulta itsemme ihmisten näköisiksi ja suunnattiin aamupalalle. Tai no oikeastaan lounaalle sillä aamupalaa ei tarjoiltu enää sattuneesta syystä missään yhden aikaan päivällä. Meidän lounaspaikalla oli ihan mukavat näkymät suoraan Akropolikselle. 

Alunperin meidän oli tarkoitus mennä tuolloin tiistaina Akropolikselle (ja olisi pitänyt, koska siellä oli siloin kaikki. Siis kaikki) mutta päätettiin suunnata lähimmälle metroasemalle ja mennä shoppailemaan. Ateenasta kun sattuu löytymään Euroopan suurin ostoskeskus, The Mall Athens

Ateena oli mielestäni aika ränsistynyt mutta ei kai mitään muuta oikeastaan voi odottaa. Koko kaupunki näyttäisi varmasti edes hieman paremmalta jos jokaista mahdollista rakennusta ei olisi sotkettu graffiteilla. Mitään graffitteja vastaan mulla ei ole, jos ne ovat kauniita ja hyvin tehtyä, mutta tuolla kaikki oli oikeastaan vain sellaista sotkua.

Hypättiin tosiaan metroon ja sitten istuttiin siellä varmasti +40 asteen lämmössä vaikka kuinka kauan. Yllättäen muutettiin suunnitelmaa taas hieman lennosta ja suunnattiin Olympia stadionille. Pakko mennä katsomaan ns. turistinähtävyydetkin kun kerrankin on aikaa.

Me oltiinkin sitten poliisien lisäksi ainoat tuolla koko paikassa. Mulla tuli tuosta koko stadionista ja sen ympäristöstä jotenkin tosi karmiva fiilis. Se oli vähän kuin Hunger Games meets The Walking Dead ja odotin tyyliin koko ajan että jostain hyökkää joku zombie. Tai joku muu. Joo, ei enää tv-sarjoja mulle, got it.

Lopulta kaikilta alkoi loppua energia ja lähdettiin takaisin metroon ja suunnattiin sinne The Mallille vihdoin. Tuli pienet Dubai vibat sieltä, vaikka toki tuokaan paikka ei siihen verrattuna ollut mitään. Oltiin siellä The Mallilla varmaan sellaset 4-5 tuntia, heh. Sen jälkeen kaikki oli kyllä enemmän kuin valmiita lähtemään vain takaisin kotiin ja syömään.

Etsittiin kotihoodseilla oikeastaan vain ensimmäinen ravintola joka miellytti silmää. Noh, yllättäen ei taaskaan onnistuttu kauhean hyvin. Meidän tarkoilija ei osannut englantia oikeastaan yhtään eikä ymmärtäny meitä, saatiin väärät ruoat, meidän ruoat oli kylmiä ja kaiken lisäksi maksettiin kaikesta vielä paljon enemmän kuin piti, koska kukaan meistä ei tajunnut niistä laskuista mitään. Miten meni noin niin ku omasta mielestä?

Suunnattiin sitten lopulta vain kotiin ja istuttiin iltaa ja syötiin suklaata. Siinäpä se ilta sitten menikin.

En ole muuten vielä päättänyt että kerronko tuosta seuraavasta päivästä tänne ollenkaan vai en. Mietin että voisin siirtää kaikki Mars-jutut ihan toiseen blogiin mutta we will see....

Excerpt from a book I will never write // 2 A.M. thoughts

Sometimes you’re 21 and standing in the kitchen of your house making breakfast and brewing coffee and listening to music that for some reason is really getting to your heart. You’re just standing there thinking about going to work and picking up your dry cleaning. And also more exciting things like books you’re reading and trips you plan on taking and relationships that are springing into existence. Or fading from your memory, which is far less exciting. 

And suddenly you just don’t feel at home in your skin or in your house and you just want home but “Mom’s” probably wouldn’t feel like home anymore either. There used to be the comfort of a number in your phone and ears that listened everyday and arms that were never for anyone else. But just to calm you down when you started feeling trapped in a five-minute period where nostalgia is too much and thoughts of this person you are feel foreign. 

When you realize that you’ll never be this young again but this is the first time you’ve ever been this old. When you can’t remember how you got from sixteen to here and all the same feel like sixteen is just as much of a stranger to you now. 

The song is over. 

The coffee’s done. 

You’re going to breathe in and out. 

You’re going to be fine in about five minutes.

Athens - day one

Huonosti nukutun yön jälkeen suunnattiin kaverin kanssa kohti Helsinki-Vantaata enemmän ja vähemmän innoissamme. En oikein vielä tuossakaan vaiheessa osannut päättää odotinko matkaa vai en. Muistan kun matkan varasin niin en varsinaisesti pomppinut ilosta. 

Lentokentällä aloin sitten innostua jo hiukan, mutta eniten odotin sitä että pääsen koneeseen nukkumaan. Nukahdinkin melkein heti nousun jälkeen ja ihan makoisat unet nukuinkin ennen kuin kaveri tökki hereille ja ilmoitti että saadaan ruokaa. Positiivinen yllätys sillä missään ei ollut lukenut että meidän halpalentoihin kuuluisi myös ruoka, siitä kun saa nykyisin melkein poikkeuksetta maksaa erikseen.

Tuo koko matka oli tavallaan jo alusta asti aika tuhoontuomittu sillä yleensä selvitän kaiken etukäteen ja tiedän miten päästä joka paikkaan mihin ollaankin menossa. Tällä kertaa tilanne oli se, että minulla ei ollut edes mitään tietoa siitä miten lentokentältä pääsee keskustaan. Olin vähän laskenut sen varaan että meitä tultaisiin vastaan, mutta laskeuduttuamme sain viestin, että kukaan ei tule vastaan sillä jonkun piti mennä vastaanottamaan meidän asunnon avaimet. Meitä tosiaan oli matkassa siis viisi, kaksi Suomesta, kaksi Sweitsistä ja yksi Norjasta. Meidän sweitsiläiset tosiaan oli perillä ensimmäisenä ja hoitivat näin ollen asunnon avaimien hakemisen etc.

No, siinä sitten aikamme ihmeteltyä lentokentällä todettiin että ei auta muu kuin lähteä metsästämään jonkinlaista reittiä keskustaan. Tai johonkin. Asiaa ei toki auttanut yhtään se, että Kreikassahan toki käytetään kyrillisiä kirjaimia ja vaikka ne aika hyvin osaankin niin on kreikkalaisilla omat ihmeelliset koukeronsa tuomassa lisäjännitystä. Saatiin kuitenkin ostettua metroliput ja suunnattiin kohti Keraimeikosta missä asuntomme sijaitsi. Metromatka kesti kokonaisen tunnin ja tuntui että ei olla koskaan perillä. Oltiin sentään istuttu jo kolme tuntia lentokoneessa ja sitä ennen hengattu melkein kaksi tuntia lentokentällä. Päästiin kuitenkin lopulta perille ja löydettiin jopa se toinen osa meidän porukasta.

Seuraavana ohjelmassa oli ruokaa ja juomaa ja molemmat tulivat enemmän kuin tarpeeseen. Tuo yllä oleva mojito oli muuten kauhein minkä olen koskaan juonut ja alkoholia siinä oli varmasti vaikka koko pöytäseurueelle jakaa. Salaatti sen sijaan oli maukas ja todellakin tarpeeksi iso. Ruokailun jälkeen suunnattiin asunnolle.

Sovittiin sellainen pieni asia, että seuraavan kerran kun lähdetään johonkin niin joku muu valitsee asunnon kuin minä. Tässä taas huomattiin miten Airbnb:ssäkin kuvat voivat pettää ja todellisuus on toinen. Ensinnäkin, oltiin niin sanotusti 'väärällä puolella' Akropolista mikä käytännössä tarkoitti sitä että meidän asuinalue oli aikamoinen ghetto eikä siellä tosiaan ollut oikeastaan yhtään mitään, metroaseman ympärillä olevia ravintoloita lukuunottamatta. Toinen, meidän suihku oli sen verran mielenkiintoinen, että sinne piti lämmittää vesi erikseen ja kolmanneksi, vessapaperia ei saanut laittaa vessanpönttöön. Okei, tuo viimeinen päti ihan joka paikassa, mutta joku olisi siitä voinut etukäteen jotain mainita...

Meidän norjalaisvahvistuksen piti tulla illalla, mutta hänen lentonsa myöhästyi ja selvisi että hän olisi Ateenassa vasta kolmelta yöllä. Ei kauheasti tuona ensimmäisenä päivänä sitten mitään tehty. Oikeastaan vaan istuttiin ja valitettiin. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan iski jonkinlainen 'kulttuurishokki' mikä oli jotenkin tosi outoa. Minulla ei oikeastaan ollut kauheasti mitään odotuksia Ateenasta, mutta ensivaikutelma koko kaupungista oli kuitenkin ihan erilainen kuin mihin olin varautunut. Olin ihan valmis lähtemään seuraavana aamuna kotiin tai ainakin vaihtamaan asuntoa. Ahdisti kun se ei ollut mahdollista.

Jossain vaiheessa meistä puolet meni nukkumaan, mutta jostain syystä mua itseäni ei väsyttänyt yhtään vaikka en ollut oikeastaan kolmeen yöhön nukkunut ollenkaan. Juteltiin sitten E:n kanssa kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä.

Yhden aikoihin yöllä ilmoitin että nyt lähdetään tekemään jotain, tulen hulluksi kun vaan istutaan ja yritetään tappaa aikaa. Google maps kertoi ystävällisesti että Akropolis-kukkulalle oli meidän kämpältä 15 minuutin kävelymatka joten laitettiin kengät jalkaan, jätettiin muut nukkumaan ja suunnattiin E:n kanssa kohti Akropolista.

Mitä ylemmäs päästiin niin sitä kauniimmalta Ateena alkoi näyttää. Tultiin lopulta siihen lopputulokseen että ehkä tuolla kaupungilla on vielä toivoa ja annetaan uusi mahdollisuus. Oltiin tuolla meidän reissulla melkein pari tuntia ja kyllä tuli ainakin päivän lenkkeilyt suoritettua, sillä ylämäkeä ja portaita riitti. Tuo öinen seikkailu kuitenkin aika pitkälti pelasti koko reissun alun.

Lopulta palattiin takaisin asunnolle ja meistä viimeinenkin pääsi perille asti sitten kolmen aikoihin aamuyöllä. Mentiin kaikki yhteistuumin nukkumaan että seuraavanakin päivänä jaksettaisiin edes jotain tehdä.

kun mä pyydän sult anteeks 
on se yleensä tarpeeks 
onks sil enää välii 
voittaa tai hävii 
sä teet sen itse 
tää on se piste 
en enää tajuu mitä musta haluut

this is the end I feel

En tiedä mitä Ateenasta pitäisi kertoa. Se oli kaikkea mitä en osannut odottaa mutta en edes tiedä mitä odotin. En oikeastaan pysty sanomaan juuri nyt mitään. Minulle Ateena tulee ikuisesti olemaan se kaupunki missä yksi asia loppui, mutta toinen ei alkanutkaan. Missä Akropolis pelasti sekä pilasi koko matkan. Missä oli liian kylmä sinä tiettynä keskiviikkona kun kaiken olisi pitänyt olla täydellistä. Se tulee ikuisesti olemaan se kaupunki missä ajoin sen mopoilijan päälle meidän vuokra-autolla. Missä käveltiin liikaa kun olisi voinut mennä taksillakin.

Ei se mikään unelmaloma ollut, mutta onneksi seura oli sen verran hyvää että kaikesta selvitiin. Ainakin melkein.

Ehkä jos joskus taas parannun ja olo tuntuu hyvältä niin voin laittaa niitä turistikuviakin tänne ja vakuuttaa ettei Ateena nyt niin paha kuitenkaan ollut.