Ida in Wonderland vs. Every morning at six

Syy sihen miksi en ole kirjoitellut pitkään aikaan on ollut yksinkertaisesti se, että inspiraationi tähän hommaan katosi kokonaan. Sitten tuli kesä ja työt. Kesän jälkeen alkoi uusi koulu ja sen mukana uusi elämä. En tiedä tulenko tätä blogia enää kauheasti päivittelemään vaikka tämä onkin se aito ja alkuperäinen. Saatan edelleen jatkaa täällä puolella suomeksi kirjoittamista esimerkiksi matkoista sun muista.

Päätin kuitenkin aloittaa uuden, englannin kielisen blogin joka keskittyy tähän niin sanottuun "uuteen elämääni". Blogiin pääse alla olevan kuvan kautta. Siellä ajattelin enemmän avata sitä millaista arkeni on ja kirjoituskieleksi päätin englannin sen takia, että minulla on paljon ystäviä, jotka ovat pyytäneet voisinko kirjoittaa blogia myös englanniksi pelkän suomen sijaan.

Ida in Wonderlandin oli alunperin tarkoitus keskittyä vain ja ainoastaan Mars-juttuihin, mutta asiat muuttuvat ja totesin että kyllä tämä nykyinenkin arki aikamoista ihmemaassa seikkailua on. Jos (ja kun) Mars-juttuja tulee, pidän ne edelleen tässä blogissa :)

Menkäähän seuraamaan jos kiinnostaa mitä nykyisin puuhailen!

Run Forest Run!

New York - 23/12/15

Vaikka mentiin aikaisin nukkumaan ja ajateltiin, että vältyttäisiin jetlagilta niin ei siinä niin kuitenkaan käynyt. Heräsin ensimmäisen kerran neljältä ja lopulta kaikki oltiin täysin hereillä  viiteen mennessä. Päätettiin kerrankin tehdä jotain hyödyllistä kun kerta oltiin hereillä ja lähdettiin kuntosalille. Ihan mukavat maisemat sieltä kuntosalilta oli.

Aamun urheiluhetken jälkeen kello alkoi olemaan jo sen verran että valmistauduttiin päivään ja varsinkin aamupalan metsästämiseen. Aamupalan metsästäminen ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, sillä koska oltiin hieman tyhmiä, jouduttiin maksamaan tosin kyllä maukkaasta aamiaisesta, noin $20 dollaria per henki. Melkein itketti ensimmäisen aamun kunniaksi. 

Aamiaisen jälkeen suunnattiin metsästämään bussia, joka veisi meidät New Jerseyhin ja Jersey Gardens outleteille. Ostettiin seitsemän päivän metrokortit ja sen jälkeen lähdettiin etsimään automaattia josta saisi liput sinne bussiin. Onnistuttiin ja ehdittiin juuri ja juuri bussiin. Siinä sisällä ollessa huomasin vaan että joko jostain syystä en saanut paluulippua ollenkaan tai olin unohtanut sen siinä kiireessä sinne automaattiin. Kyllä otti päähän. Ihan kuin olisi maanantai ollut vaikka kyseessä oli (ehkä) keskiviikko. Nukuttiin koko bussimatka outleteille sillä aikaisin herääminen ja kuntosalilla rehkiminen oli velottaneet osansa.

Tuolta outleteilta minulla ei kyllä taida olla yhtään kuvaa, en paljon ehtinyt kuvaamiseen keskittyä, kun kiidettiin kaupasta toiseen. Tuntuu että viimeisen vuoden aikana oon kiertäny ostoskeskuksia ja outletteja enemmän kuin laki sallii. Voisin tehdä melkein jonkun Top 10 listan kaikista. Normaaliin tapaan itsehän tein tätä kierrosta maailman pienimmällä budjetilla, niin kuin koko matkaa muutenkin. Vietettiin tuolla outleteilla tosiaan koko päivä ja  suunnattiin vasta pimeyden laskeutuessa takaisin Manhattanille. Takaisintulo matkalla nukuttiin taas ja se matka kesti kirjaimellisesti ikuisuuden. Menomatka kesti noin tunnin, takaisin tultiin kolme, kiitos liikenteen. Koettiin sitten ne ruuhkat joilta Losissa vältyttiin niin tuolla.

Illalla uhattiin ehkä maailman kamalinta rankkasadetta, samanlaisen oon viimeeks kokenu Las Vegasissa. Päätettiin myös ettei meitä ole tehty sokerista ja päättäväisinä siellä kaatosateessa mentiin ilman minkäänlaisia sateenvarjoja tai -viittoja. Oltiin päätetty että halutaan mennä Time Squarelle ja niin myös tehtiin. Ei varmaan ole vähään aikaan siellä ollut niin hiljaista kuin tuona iltana sattui olemaan.

Päätettiin jossain vaiheessa, että tarvitaan jälleen ruokaa ja suunnattiin Bubba Gump Shrimp Co. syömään. Oltiin tuossakin ravintolassa kaikki oltu jo aikaisemmin Losissa joten tiedettiin että saataisiin kyllä hyvää ruokaa. Oli ihanaa päästä turvaan siltä sateelta ja viileydeltä. Ei oltu kyllä ainoita jotka oli samaa mieltä.

Hyvin myöhäisen illallisen jälkeen kirjaimellisesti raahauduttiin takaisin hotellille ja mentiin vain suoraan nukkumaan, että jaksettaisiin seuraavana päivänä taas touhuta. Kamalan raskasta tuo matkailu...

To be continued...

Päivitystä ja kuulumisia

Syy miksei niitä kovasti lupailtuja New York postauksia ole tullut lisää on se, että en yksinkertaisesti muista mitä minäkin päivänä tehtiin. Ja kyllä, haluaisin kovasti tehdä postaukset oikeassa järjestyksessä. Onneksi on valokuvia joiden perusteella vois päästä edes vähän jyvälle siitä mitä tehtiin ja milloinkin. Lupaan että niitä tulee kyllä vielä, don't worry.

Ajattelin tässä nyt vähän kertoa että mitä kuuluu. Oon ollu täällä jotenkin todella hiljainen viime aikoina, ei ole vain  ollut sellaista fiilistä että haluaisin kirjottaa yhtään mitään yhtään mihinkään. Nyt on taas intoa kirjotella vähän enemmän. Kiirettä on pitänyt ja pitää edelleen tuon koulun kanssa. Tämänkin kiireen olisi voinut välttää tekemällä kaikki tehtävät ajallaan sen sijaan että makaa sängyn pohjalla ja kattoo Netflixiä.

En ole sitä täällä varmaan sanonut, mutta opiskelen siis tällä hetkellä matkaoppaaksi. 

Sille on olemassa englanniksi joku hienompikin titteli, mutta en muista sitä nyt. Haha.

Onneks näiden tehtävien tekeminen nyt alkaa luistamaan. Deadlinen lähestyminen on oikein hyvä motivaattori, kaikille tiedoksi vain.

Meidän tosiaan pitää suunnitella kaksi omaa kierrosta ja vielä pitääkkin ne. Mulla oli kauhea kriisi siitä, että mistä muka keksisin aiheet tai ylipäänsä yhtään mitään. Onneksi on olemassa ihanat opettajat jotka auttaa tarvittaessa. Oon vaan niin kauhean huono pyytämään apua kun oon aina ollut sellanen minä itse-tyyppi. Tutkintotilaisuuksien päivätkin ovat jo melkein selvillä niin eiköhän tästä.

En jaksa odottaa että tulisi kesä. Oon jo niin täynnä tuota joka paikassa olevaa jäätä. Sulakaa pois niin pääsis laajentamaan vähän tätä kävelyaluetta. Noh, ehkä tää tästä vielä. Olis mukava kun aurinko paistais joka päivä, tälläkin hetkellä on masentavan harmaata ja kylmää. Kaipaan aurinkoa ihan liikaa. Haluan. Tarvitsen.

Oon tässä viime aikoina tuntenut itseni jotenkin harvinaisen yksinäiseksi. Oon sellanen ihminen joka rakastaa ja nauttii siitä että saa olla yksin. Viime aikoina se on vaan muuttunut yksinäisyydeksi. Kyllä, kavereita löytyy, mutta sanotaan että noin 90% niistä asuu jossain muualla kuin täällä Turussa. Jotkut jopa ihan toisessa maassa. On mulla täälläkin onneks ihmisiä joita näen, mutta silti. Tuntuu että nähdään kuitenkin niin harvoin. Suurimman osan ajasta vietän kuitenkin itse. Koulu ja työt vie niin paljon kaikkien elämästä.

Ollaan tässä mietitty kaikkien kanssa myös sitä kuinka erilaista meidän elämä on verrattuna mitä se oli muutama vuosi sitten. Oltiin koko ajan niin sanotusti tienpäällä ja aina oli vähintään muutama lento buukattuna johonkin. Melkein joka kuukausi uusi maa ja uudet kujeet. Nyt kaikki on kotona, käy töissä tai on koulussa. Milloin meille kävi näin? Tää kaikki oli ekaks ihan jees, mutta nyt kaikki on alkanu tuntumaan niin tylsältä ja....tavaliiselta? En osaa elää tälläistä elämää kun kaikki muut. Alkaa ahdistaman ja pelottamaan, että tätäkö tää nyt tulee olemaan koko loppuelämän? (joo ehkä alkaa pieni kriisi iskemään kun 22 tuli mittariin)

Eikä tässä varmaan pitäis valittaa kun olin vasta siellä New Yorkissa ja sen jälkeen vielä Sweitsissä. Oon vaan ihan liian tottunut siihen että käyn vuoden sisällä vähintään kymmenessä maassa, että tää kotona istuminen alkaa vaikuttamaan. Tuntuu että pää hajoaa ihan just.

Täytyy vain opetella elämään näin, koska se on nyt vaan jotain sellaista mitä täytyy tehdä ja mihin pitää sopeutua juuri nyt. Uskon että tulee taas se aika kun pääsee matkustelemaan ja näkemään uusia paikkoja. Tämä kärsimättömyys ja kamala matkakuume eivät vaan millään tavalla auta asiaa. Ehkä tästäkin selvitään. Näillä mennään mitä on.

It was New York, New York

Edellinen postaus oli noista kaikista matkoista mitä olen tehnyt edellisen vuoden aikana ja sain sinne vielä yhden matkan tungettua mukaan. Hehe.

En kellekään tosiaan viitsinyt/halunnut/jaksanut tuosta matkastani sen enempää kertoa, joten basically pakkasin vain laukkuni ja lähdin. Voin kertoa etten enää koskaan halua lentää 7 lentoa viikon sisällä. Joku raja nyt sentään.

Lensin tosiaan ensiksi Helsingistä Tukholman kautta Osloon. Ärsytti ja huvitti jo pelkästään tuo naurettava pätkä jonka lentämiseen meni sen suoran 1h30min sijaan noin seitsemän tuntia. Hengailin sitten sen jälkeen vielä melkein kaksi tuntia Oslossa lentokentällä ja venasin E:tä. Siitä sitten lähdettiin yhdessä B:n luokse. Ei oikeastaan tehty Oslossa mitään sen ihmeellisempiä, paistettiin pitsaa, syötiin ja valmistauduttiin seuraavaan aamuun ja lähtöön.

Lennettiin Nykiin tosiaan Lontoon kautta. Kirosin jo alkuun sen, että meillä oli vaan tunnin vaihto Lontoossa koska olin varma että jotain tapahtuu eikä ehditä meidän jatkolennolle. Noh, niinhän siinä melkein kävi. Meidän lento Oslosta oli 20 minuuttia myöhässä, koska ei päästy laskeutumaan (eipä ole muuten koskaan laskeutuessa sanottu "reming yourself of your nearest exist"). Sitten jumituttiin bussiin ja jouduttiin vaihtamaan vielä terminaalia, menemään turvatarkastuksesta ja tarkistuttamaan passit. Tietenkin minä jäin sinne turvatarkastukseenkin vielä jumiin. Koskaan en ole lentokentällä ennen tätä juossut enkä halua samaa enää koskaan tehdä. Oltiin hurjat 2 minuuttia ennen portin sulkemista portilla ja varmasti oltiin viimeisiä jotka koneeseen tuli. Mutta ehdittiin!

Meidän lähtö myöhästyi hieman mutta se ei enää tuossa vaiheessa haitannut. Enemmän haittasi se, että about 8h lennosta meidän edessä istuvan lapsiperheen vauva huusi ainakin kolme tuntia. Plussana kuitenkin se, että minusta tuntuu ettei tehty tuolla lennolla mitään muuta kun syötiin. Koko ajan tuotiin ruokaa ja juomaa ja saatiin jopa jäätelöä. Pieni muutos siihen kun edellisen kerran lennettiin Jenkkeihin ja olin sen 12h ilman ruokaa. Ruoka > everything else ok. Arvostin.

Saavuttiin Nykiin tosiaan siinä kuuden aikoihin illalla. Jännitettiin kentällä että saadaanko meidän matkalaukut vai jäikö ne Lontooseen. 3/3, kaikki tuli perille. Hypättiin taksiin ja huristeltiin meidän hotellille. Täytyy myöntää, että en kyllä ole ihan varma mitä tuolloin ensimmäisenä iltana tehtiin. Varmaan vaan asetuttiin aloillemme ja käytiin suihkussa ja haettiin ruokaa. Mentiin suhteellisen aikaisin nukkumaan sillä kukaan ei ollut nukkunut koneessa ja kaikki oli suhteellisen väsyneitä.

Ajattelin eka kirjottaa tähän yhteen postaukseen vaan vähän kaikkea yleistä mitä tehtiin, mutta taidan sittenkin jakaa näitä hieman useampaan postaukseen. Jaksaa sitten ehkä paremmin keskittyä olennaiseen.

Flew me to places I'd never been

Tää vuosi alkaa uhkaavasti lähestyä loppuaan, onneksi. On ollu harvinaisen rankka vuosi ja on tullut useampaankin otteeseen mietittyä, että mitähän niin kauheaa sitä on tullut tehtyä kun joutuu tämän kaiken läpi menemään.

Joka tapauksessa, on tässä vuodessa paljon hyvääkin ollut. Ajattelin tähän nyt listata vähän matkakuvia kun matkustettua on tullut taas enemmän kuin tarpeeksi. Oikeastaan alkaa pikkuhiljaa tulemaan kiintiö täyteen eikä se edes ole mikään ihme tällä matkustustahdilla. On tullut aika hyvin vietettyä aikaa jossain muualla kuin kotisuomessa sitten joulukuun 2013. Hups.

Ensimmäisenä matkana tän vuoden puolella taisi olla meidän ei edes 24h visiitti Pietariin. Hypättiin eräs maaliskuinen aamu junaan Helsingistä, junailtiin rajan yli, käytiin keikalla ja lähdettiin seuraavana aamuna takaisin. 

Mitä jäi mieleen?

Ensinnäkin se, että en ole koskaan aikaisemmin mennyt Pietariin junalla. Ei matka niin paljon ihan tavallisesta junamatkasta eronnut, ainoana erona oli oikeastaan passien tarkastaminen rajalla.

Oon näköjään saanu hermoromahduksia jo maaliskuusta lähtien

Tuo oli myös eka reissu minkä tein tuon täysin rikkinäisen polven kanssa ja vähän kyllä jännitti. Oltiin vielä menossa keikalle ja sovittiin ettei edes yritetä mihinkään eturiviin koska venäläiset ja siitä seurais vaan kuolema. No arvatkaa vaan missä oltiin sitten loppujen lopuksi. Mieleen jäi myös harvinaisen hyvä ja pitkä soundcheck.

Seuraavan reissun piti myös olla keikkareissu, mutta siitä tulikin vaan niin sanottu harjoitusreissu. Puolan keikkaa siirrettiin ja ei sitten viititty heittää kaikkea hukkaan joten lähdettiin kahdeksi päiväksi Gdanskiin. Lennot Turusta ei maksaneet juuri mitään eikä meidän ghettomajoituskaan paljoa kustantanut. 

Mitä jäi mieleen?

Päälimmäisenä mieleen jäi ekan illan pelottavat fiilikset kun jossain Gdanskin pimeillä kujilla yritettiin löytää avoinna olevaa ravintolaa ja käveltiin siinä samalla varmaan puoli Gdanskia läpi. Se meidän so called keikkapäivä käytettiin sitten ihan vaan shoppailuun. Fiilis Puolasta jäi ihan sellanen kiva 8+.

Kolmantena suunnattiin Puolasta Ruotsin kautta Arabiemiraatteihin, Dubaihin. Meidän siis oli tarkoitus mennä tuonnekin keikalle mutta päästiin sitten vain neljäksi päiväksi lomailemaan. Oli taas ihan jees, 8+.

Mitä jäi mieleen?

Kuumuus. Oli niin järkyttävän kuuma ettei mitään rajaa. Tykkään lämpimästä mutta yritäppä toimia kun ulkona on +42 astetta lämmintä ja pelkkä sormen liikauttaminen saa hien virtaamaan selkää pitkin. Mieleen jäi myös järkyttävän isot kauppakeskukset ja korkeat pilvenpiirtäjät. Päästiin vierailemaan moskeijassa ja se oli aika silmiä avaava kokemus. Muutenkin oon kiinnostunut tuosta kulttuurista tuolla enkä kyllä tuntenut oloani missään vaiheessa mitenkään turvattomasti - päinvastoin. Sain ainakin enemmän kuin hyvää kohtelua tuon polveni kanssa (takia). Mieleen jäi myös se, että en tajunnut niistä rahoista mitään.

Vuoden neljäs matka oli se varsinainen keikkamatka Puolaan sitten. Taas lähdettiin WizzAirilla Turusta ja olin kyllä aivan varma ettei selvitä perille, sen verran pelotti tuo lentomatka. Ehdittiin jälleen kerran leikkiä vähän turistejakin

Mitä jäi mieleen?

Rakastuin Gdanskin vanhaan kaupunkiin ja Sopotin hiekkarantoihin. Pisteitä ropisee myös siitä, että meidän majoitus oli enemmän luksus kuin ghetto. Oli ihan jees yöpyä sellasella suljetulla alueella, oli ainakin hieman turvallisempi fiilis kuin viimeeksi. Keikkapäivästä mieleen jäi se, että olin ihan varma, että tuun kuolemaan. Puola on ollu tähän mennessä kamalin paikka olla keikalla (ellei sitä LP:n Saksan keikkaa lasketa). Ihmisiä ei kiinnostanu pätkääkään mä ja mun polveni ja keppini, mutta onneks on olemassa ihana Mars crew joka pitää huolta. Eturivi ja hyvä keikka. Miitistä ei voi sanoa samaa, en oo varmaan paskemmassa ollut, sori vaan.

Viides kohde oli pidennetty viikonloppu Berliinissä. Aikasemmin en ollutkaan ollut (kuulostipa tyhmältä) E:n ja B:n kanssa matkalla kahdestaan ja kieltämättä hieman jännitti, mutta tuo viikonloppu meni paremmin kuin hyvin. En edes muista päiviä kun siellä oltiin, joskus toukokuun lopussa (?).

Mitä jäi mieleen?

Oli lämmintä ja Berliini osoittautui ihan mukavaks kaupungiks. En oo koskaan pahemmin Saksasta innostunu, mutta Berliini kaupunkina oli jees. Hyvää ruokaa ja juomaa ja perus turistinähtävyydetkin tuli koettua. Negatiivisena jäi mieleen se, että odotettiin kaks tuntia ruokaa E:n kanssa ekana ilta. Ei kiva, en tykkää. Plussana se mahtava White Trash Fast Food-ravintola jossa oli myös tatuointistudio!

Kuudes reissu suuntautui Ruotsiin missä vietin sitten muutaman viikon kahden koiran, kissan, hevosen, ponin ja kahden lapsen kanssa. Ei siitä sen enenpää sitten haha.

Seitsemäs matka oli kotimaan matkailua kun suunnattiin Jämsään kattomaan Linkin Parkia. Ei päästy liikkeelle ihan sillä alkuperäisellä kokoonpanolla mutta päästiin kuitenkin.

Mitä jäi mieleen?

Meidän mahtava porukka, peikkometsä ja keikkapäivän alottaminen LP:n sound checkkiä kuunnellen meidän mökistä. Tykkään. Mieleen jäi myös järkyttävä migreeni, olin varma etten tuu selviämään, mutta selvisin. Meidän backstage tour oli mahtava ja miittikin oli ihan kiva 8+. Päästiin vielä suht hyville paikoillekin. Kokonaisuudessaan hyvä reissu.

Kahdeksas ja viimeinen reissu oli Ateena. Mietin aina välillä että senkin reissun olisi voinut ihan suosiolla jättää tekemättä, koska en loppujen lopuksi tiedä oliko siitä enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta onneksi seura oli ainakin ensiluokkaista.

Mitä jäi mieleen?

Olympiastadion oli kuin suoraan nälkäpeleistä, meidän kämppä oli pieni ja jossain ghetossa, vessapaperia ei saanut laittaa pönttöön ja vesi piti lämmittää erikseen. Meidän vuokra-auto ei kiihtynyt ja miitin alkua odotettiin joku sata vuotta (kolme tuntia....) KYLMÄSSÄ. Jotain positiivista? Päästiin lavalla ja seura oli hyvää. Ja ainiin, ei koskaan päästy sinne Akropolikselle ja ajoin kolarin. Kauan eläköön meidän Ateenan matka...

Siinähän ne taisi olla kaikki. Käytiin me tosin risteilyllä Tukholmassa ja sen lisäksi on tullut tehtyä välilasku Kievissä. En tiedä olisko tuo Jämsä pitäny jättää tuolta pois kun se ei ollut ulkomaille suuntautuva matka, mutta en kauheen usein tätä kotimaan matkailuakaan harrasta niin ajattelin, että Jamsa ansaitsee paikan listalta.