That's life

 
 

"Let's take a group picture! I hope everyone fits.."

The prayers that we have prayed were like a drug

Tämä video.
Rakastan.
Raivostuttaa vaan tuo sensurointi, ihan kun siitä oikeasti olisi edes mitään hyötyä.
Ja ihan kuin sitä oikeasti mihinkään tarvitsisi.

There is a fire inside of this heart
And a riot about to explode into flames

Tuon miehen pitäis kirjottaa kirja.
Tai vielä parempaa, ohjata elokuva.

Rock the Beach part. 3 - THE perjantai

Perjantaiaamuna heräsin neljältä

Ja kuudelta

Ja lopulta seitsemältä en vain voinut enää nukkua.

Oli koittanut päivä jota olin odottanut 7 vuotta.

Ei sellaisena päivänä voi vain nukkua.

Kello lyödessä yhdeksän oltiin jo jonossa.

Numerot 28. ja 29.

Sitten vähän jonotettiin. Ja jonotettiin. Syötiin ja levitettiin aurinkorasvaa.

Oli kuuma. Tutustuttiin ihmiseen ja todettiin, että jonossa oli Hämeenlinna enemmän kuin hyvin edustettuna. Syötiin vähän lisää. Kyseltiin milloin päästään siirtymään eteenpäin.

Ja sitten jonotettiin vähän lisää.

Mutta ainakin edustettiin ja tämän kuvan ottamisvaiheessa oltiin enemmän kuin tyytyväisiä noista numeroista.

PS. kuvaaja oli myöhässä ja kaikki muut on jotenkin tylsiä tuossa kuvassa. C'moon, ei se jonottaminen nyt niin tylsää puuhaa ole!

© nokia music

Kun oltiin muodostettu tuo kaunis jono, odotettiin ja jonotettiin vielä vähän enemmän. 

Loppujen lopuksi siirryttiin kauniissa vanhassa kunnon parijonossa porteille odottamaan sitä, suurta hetkeä, kun päästään tappelemaan eturivipaikoista.

Ja sitten vaan juostiin.

Ja saavutettiin eturivi, jee.

Heitettiin kengät pois ja nautittiin hiekasta. Ja merestä. Lasinsiruista ei nautittu.

Mutta kylmistä mini-kokiksista kylläkin.

Joku random tämä, olisiko ollut Mustache-bändin kitaristi, en tiedä.

Sen bändin ajan keskustelin Veeran kanssa lokeista.

Koska rakkaat ystävämme olivat käyneet levykauppa Äxästä ostamassa LLF+D-levyt niin itseleen kuin meillekin, niin suunnattiin siinä sitten into piukassa nimmarijonoon. 

Ennen sitä tehtiin kuitenkin hienot tölkit ja otettiin maailman hienoin yhteiskuva

Sitten taas vähän jonotettiin.

Ja kuunneltiin siinä sivussa A Day to Rememberin keikka

Ja jonotettiin..

....jonotettiin..

..ja tunnin jonotuksen jälkeen meidät palkittiin.

Koko tilanne oli ohi ennen kuin sitä ehti edes kunnolla tajuta ja tölkeillekin saatiin sanoa hyvästi, ne on nyt toivon mukaan paremissa käsissä. 

Sitten vaan onnellisina tungettiin, kirjaimellisesti tungettiin, takaisin eturiviin niille meidän paikoille. Koska olihan meillä sentään ne numerot.

Ja sitten taas vähän odotettiin.

Huomatkaa kuinka iloiselta näytän.

Tuossa vaiheessa jonotus/odotuskellossa oli lukemia melkein 12h.

Hyvää kannattaa odottaa, right?

Ja kyllähän se odottaminen kannatti. Voin rehellisesti myöntää, että ensimmäisten kappaleiden ajalta ajatukset oli a) en voi hyppiä koska housut tippuu ja b) Night of the Hunter? OIKEESTI?<3

© joku lehti

KEIKKAKUVAT © Anniina ÄLÄHÄN KOPIOI

kaksi alimmaista kuvaa © 30secondstomars 

Coca-cola-kuvat © Veera

Kannatti tuota keikkaa todellakin odottaa!

Vaikka meno olisi varmasti ollut hurjempaa jos Leton veljekset olisivat olleet täysin terveitä.

Yleisö sekosi Search and destroy-kappaleen aikana ihan kokonaan. Itse yllätyin koko biisivalinnasta niin, että hypin vain ihan sekaisin olevana mukana.

Do or Die ja City of Angels on uusia suosikkeja.

The Killin aikana saatoin muutaman kyyneleen vuodattaa.

Pyres of Varanasin aikana pelkäsin niiden miesten puolesta.

Lauloin mukana.

Hypin.

Huusin.

Nauroin.

Nautin.

Taputin.

Ja pidin kädestä.

Ja saatoin tönäistä yhtä virolaista ja venäläistä hieman kovempaa

Sain myös muutaman uuden mustelman.

Mutta myös uuden kaverin.

Joiden nimiä ei aina tullut edes kysyttyä, mutta se ei haitannut, koska kun samaa perhettä ollaan niin nimillä ei ole väliä.

Keikka loppui kuin seinään.

Ja sitten oli hetken aikaa aivan super olo.

Ja sitten tyhjää.

(ja ihanat rusketusrajat..)

Mitä odotettavaa nyt?

Seuraavaa kertaa kun Marssit tulee Suomeen.

Ja jos se ei ole PIAN niin ulkomaat, täältä tullaan!

Kerättiin jo sopiva matkaporukkakin kokoon.

Sillä kyllä kelpaa Suomen Echeloneja edustaa vaikka Australiassa.

PS. "There's always a pervert in 30 Seconds to Mars concert."

Ja loppuun kuva siitä, kuinka joidenkin mielestä Suomessa voi olla kylmä myös kesällä

en tiedä mitä maksaa tasaisempi kyyti, mutta omapa on syyni

kun olet itsekäs ja kakaramainen
ja heikkohermoinen typerä nainen
kun seinää kaksin käsin päällä hakkaat

hei vatipää sul on sisäinen trauma
märiset enemmän kuin kakaralauma
ja hengittämästä vihaisena lakkaat

silloin olet minun kuva
minä olen sinun kuvasi

silloin sinä olet minun
paskapäinen paras kaveri

jos oisit kohtelias hyvätapainen
jos oisit vähemmän vittumainen
tai äiti teresan sukulainen

jos joka sanasi ois kukkapuska
jolla pois pyyhittäisiin maailman tuska
jos lempivärisi ei olisi musta

olisit vain vieras muiden joukosssa et oma itsesi
silloin jäisin yksin terottaisin teräväksi teräni
on kyyti ollut suhteellisen epätasaista
ja siihen voisin kommentoida
ihan sama ihan sama

Rock the Beach part. 2 - välipäivä

Torstaina oli luvassa se outo välipäivä, jonka funktiota en vieläkään kunnolla tajua.

Jälkeenpäin ajateltuna se välipäivä oli yksi parhaista asioista koko matkassa.

VAROITUS! sisältää fanityttöilyä tästä eteenpäin.

Aamupäivästä aina johonkin neljään asti shoppailtiin Jennan kanssa vähän lisää ja sitten neljän jälkeen suunnattiin Narikkatorille, koska luvassa oli Marssien promoamista Suomen Echelonien kanssa! Meillä oli 270 mukavaa ilmapalloa joissa luki #FinlandLovesMars.

Niitä sitten halukkaille jaeltiin ja loppuja kuljetettiin mukana. Narikkatorilta siirryttiin Esplanadin puistoon kun oltiin saatu sellaista vihjettä, että siellä kannattaisi viiden jälkeen olla.

Sitten vähän odotettiin..

...ja odotettiin..

..ja lopulta päätetiin lähteä eteenpäin kun mitään ei tuntunut tapahtuvan. Siirryttiin porukalla tuomiokirkon portaille (ja siinä välillä meinattiin jäädä auton alle, kiitos vain sinä ihana audi-kuski!). Siinä sitten raivattiin tilaa portaille ja tehtiin ihmis-triad. Ja päädyttiin me jonkun turistiryhmän loma-albumiinkin.

Tuolta sitten pienemmällä porukalla päätettiin lähteä takaisin Espalle, että jos siellä vaikka jotain tapahtuisi kuitenkin. Ei meidän edes kauhean kauan tarvinnut Espalla & hotellin luona palloilla, kun Fazer-kahvilan luona onnisti!

Kukas muukaan se sieltä löytyi kuin Shannon! Mies tykästyi meidän ilmapalloihin ja kyseisestä tapahtumastakin on hieno video youtubessa.
Shannon ehdotti että otetaan yhteiskuva ja kuten tästä kuvasta voi päätellä, se kävi kaikille paremmin kuin hyvin. Näytetään siltä, että oltais voitettu vähintään miljoona lotossa ja siltä se kyllä tuntuikin!

© iltasanomat

Paraskin fanityttö kun olen, niin kädet tärisi hieman tuon tapaamisen jälkeen, eikä sitä koko tilannetta meinannut millään tavalla edes tajuta. Siinä sitten fiiliksissä jäätiin tuolle samalla alueelle pyörimään siinä toivossa, että joku vielä nähtäisiin. 

Ja kyllähän meitä myöhemminkin onnisti. Nähtiin Shannon uudelleen, tällä kertaa Tomon seurassa. Ja Jamiekin tuli nähtyä muutamaan kertaan.

Oltiin lähellä saada Tomon ja Shannonin kanssa yhteiskuvia, mutta se sitten vähän jäi sattuneesta syystä. Ja täällä kauheassa nuhassa ja kurkunpään tulehduksesta kärsiessä tajuan kyllä pointin paremmin kuin hyvin.

Ilalla oltiin iloisia ja epäuskoisia kaikesta kokemastamme ja odotettiin innolla seuraavaa päivää! Oltiin myös monta uutta tuttua rikkaampia tuon päivän jälkeen. Eikä niillä ihmisten nimilläkään ollut kauheasti väliä, kun kaikilla on sama kiinnostuksen kohde.

kuvat on © Anniina, minä ja Suomen Echelon

perfection

Ympyrä sulkeutuu.
Nyt tuo kappale on täydellinen.
Olin sitä mieltä, että Night of the Hunter ei vaan voi toimia akustisena kun se on niin menevä kappale.
Väärässä olin.

Tuo kyseinen kappale on aina ollut mulle hyvin tärkeä syystä jota en osaa selittää, enkä tunne edes että pitäisi yrittää selitellä sitä millään tavalla. Sanat vaan kolahtaa ja tunnelma on ihana.
En osaa sanoa mitään järkevää.
Kyyneleet vaan valuu pitkin poskia tuota kuunnellessa.
Rakastan.