Welcome - Jamsa, day 2

Se maanantai alkoi erittäin oudolla tavalla. Tosin mitä muuta maanantailta voisi odottaa? En silti odottanut herääväni siihen kun kuusi ihmistä huutaa kilpaa edellisen yön VMA kuvista. Lyhyesti sanottuna kovana puheenaiheena oli Mileyn olematon vaatetus ja Jaredin pinkit hiukset. Siinä oli järkytystä maanantaiaamuksi kerrakseen.

Olo oli myös mitä kamalin. Olisin halunnut vain jäädä makaavaan sänkyyn mieluiten koko päiväksi ja olla tekemättä yhtikäs mitään. Fiilis ei ollut sellainen että tänään mentäisiin back stagelle, miittiin ja keikalle. Ei. Eikö tänään voitaisiin vain ihastella maisemia ja nukkua? Saatiin se kauan kaivattu THP filtterikin (olipas vaikea sana kirjoittaa...) snapchattiin mutta ei se yhtään sitä paniikkia helpottanut.

Koska kyseessä oli maanantai niin tietenkin jotain tapahtui heti aamusta. Yksi meistä rikkoi puhelimensa ja lähti sitten ostamaan uutta kun me loput jäimme siivoamaan mökkiä ja valmistautumaan tulevan päivän koitoksiin. Paniikki- ja ahdistusprosentti nousi ainakin 50% Linkin Parkin sound checkkiä kuunnellessa. 

Cocco tuo aamupäivä - tai oikeastaan koko päivä - oli aikamoista säheltämistä ja hysteeristä nauramista ihan jokaisen osalta. Kaikki oltiin ihan älyttömän väsyneitä eikä meidän ihmeelliset inside läpät ainakaan yhtään asiaa helpottaneet.

Pohdittiin parkkipaikka-asiaa vaikka kuinka pitkään, mutta lopulta asia järjestyi paremmin kuin hyvin kun meidän autoporukalle järjestettiin ihan oma parkki. Kelpasi, siitä pääsi sitten keikan jälkeen kätevästi poiskin lähtemään ilman mitään jonottelua. Samalla keikalla ollut ystävämme kun jonotti keikan jälkeen parkkipaikalta pois 40 minuutin ajan.

Ensimmäiset oikeasti jännittävät hetket koettiin kun mun nimeä ei taaskaan löytynyt mistään listasta. Tämähän oli tuttua jo Saksasta, mutta check-inissä oleva työntekijä ei tehnyt kokemuksesta yhtään mukavaa vain tylysti ilmoittamalla että nimeäni ei ole listassa ja sillä selvä. Onneksi se ei tosiaan asiaa haitannut koska toisen ystäväni nimellä löytyi kaksi lippua ja saatin lopulta kaikki kolme rannekkeet, laminaatit ja paidat.

jotkut riemuidiootit jonossa

En osaa käydä Suomessa enää keikoilla. Ahdistun siitä että olen ympäröity ihmisillä jotka puhuvat samaa kieltä enkä voi huudella vapaasti mitä mieleen tulee. Ei sillä, taisin joka tapauksessa huudella aika vapaasti mitä mieleen tuli. Ainiin ja terveisiä sille miehelle joka päätti alkaa pätemään siitä kuinka Marssien miitit on paskoja, samoin kuin itse Jaredkin. Seuraavalla kerralla haluan kuulla kunnolliset perustelut :)

Siinä sitten odoteltiin että Lorenzo tulee hakemaan meidät backstage tourille. Oltiin pitkään mietitty että kukakohan noita LP:llä pitää ja täytyy sanoa että olin kyllä enemmän kuin tyytyväinen koko kokonaisuuteen. Aloitettiin kierros tosiaan tuosta samaisesta näkymästä mitä oltiin käyti ihastelemassa jo edellisenä iltana ihan omatoimisesti.

tää ihminen <3

Kokonaisuudessaan backstage tour oli enemmän kuin antoisa ja päästiin tapaamaan tosi paljon ihmisiä jotka työskentelee Linkin Parkilla. Oli enemmän kuin ihanaa kuulla englantia, olin jo ehtiny kyllästymään siihen kaikkeen suomen kieleen mitä kuulin ympäriltäni koko ajan hehe. En voi muuta sanoa kuin että suosittelen tuota kaikille, menkää ihmeessä jos vaan on jossain vielä joskus mahdollisuus! En tiedä onko oikein edes vertailla kahden bändin BT:tä keskenään mutta voisin melkein jopa väittää että tuo päihitti Marssien tourin. Olihan meitä siellä huomattavasti vähemmänkin kun silloin Marsseilla Tallinnassa....

Kärsin tuon kierroksen jälkeen tappaja-migreenistä ja olin varma että kuolen. Meidän aikataulu tosiaan meni niin, että käytiin ensiksi tuotta tourilla ja sen jälkeen odoteltiin muutama (?) tunti meidän miittiä. Oon oikeesti ihan superkärsimätön nykyisin enkä ois millään jaksanu odottaa. Turhautuminen oli käsinkosketeltavaa eikä se päässä jyskyttävä migreeni auttanut asiaa ollenkaan.

Lopulta vihdoin ja viimein päästiin miittiin asti, tosin vähän epäilytti että kuullaankohan yhtään mitään kun tosiaan oltiin ihan lavan vieressä ja lämppäribändi soitti vielä enemmän kuin innoissaan. En enää muista että lopettikohan ne kuitenkin sopivasti vai mitä, mutta ihan hyvin kuitenkin lopulta kuultiin ja mun päänsärkykin katosi hetkeksi kuin tuhka tuuleen.

Viimeeks valitettiin kun meidän ryhmäkuvasta ei saanut mitään selvää ja Mike puuttui. Noh, nyt siitä saa paremmin selvää ja meidät on piirritetty. Ihan kiva 8+. En nyt löytänyt sitä kokonaista kuvaa tähän, mutta tosiaan yllättäen taas joku puuttuu kuvasta ja tällä kertaa se oli Joe. Oh well, kaikkea ei voi saada.

Sain vihdoin sen kauan kaivatun halin Chesteriltä ja nyt voin kuolla onnellisena. Oon myös iloinen siitä, että tällä kertaa en meinannu kuolla jännitykseen ja joutunu keskittymään siihen, että pysynkö pystyssä vai en, vaan sain suuni auki ja oikeasti juttelin. Tuntui mukavalta, vaikka puheenaiheet olikin vaan pelkästä säästä ja mielipiteistä Suomesta. Ja siitä kuinka kaikki on aina kipeenä.

Tuossa alemmassa kuvassa on kyllä sellanen this is what true happiness feels like-tila poll ja soon tavallaan toss iloinen et Lorenzo onnistui saamaan kyseisen hetken ikuistettua.

Miitin jälkeen lähdettiin etsimään itsellemme jonkinlaista hyvää paikkaa mistä näkisi edes jotain. Oltiin luovuttu eturivitoiveista jo siinä vaiheessa kun liput ostettiin, mutta yleisön jakamien K-18 alueeseen ja "normaaliin" puoleen herätti ihan pientä toivoa. Ei eturiviin päästy, mutta hyville paikoille kuitenkin. Kun keikka alkoi niin ajattelin että pää varmaan halkeaa, migreeni, välkkyvät valot ja kova musiikki ei ehkä oo se paras yhdistelmä, mutta onnistuin kuitenkin unohtamaan sen kivun jossain vaiheessa.

Täytyy sanoa, että vaikka maana olikin Suomi, niin tuo oli ehdottomasti yksi parhaista LInkin Parkin keikoista missä oon ollut. Saksa oli niin järkyttävää tappelemista alusta loppuun että ei mikään ihme että tuo tuntui luksukselta. 

Mahtava keikka oli senkin puolesta, että en oo ehkä koskaan nähny Chesteriä ja Mikea niin hyväntuulisina. Tuli hyvä mieli itsellekin.

Keikan jälkeen lähdettiin sitten ajelemaan takaisin Helsingin suuntaan. Voin kertoa että oli kyllä aikamoista tuskaa, varsinkin sillon kun etsittiin mahdollista auki olevaa ABC:tä ja lähin sellainen löytyi LAHDESTA. Ja kun joku oli päättänyt sulkea kokonaisen liittymän yön ajaksi ja jouduttiin vähän kiertämään. Mutta selvittiin lopulta perille ja päästiin nukkumaan ehkä kolmen aikoihin. Seuraavan päivän tuskanmäärästä ei sitten edes keskustella.

Kokonaisuudessaan koko reissu oli paljon mahtavampi kuin uskalsin edes toivoa. Oli mahtavaa ja porukkakin toimi hyvin yhdessä vaikka meillä oli periaatteessa "tuntemattomia" mukana. Ei kai näiden Mars-ihmisten kanssa kukaan loppujen lopuksi ole tuntematon.