“Onks toi se torni? Toi on se torni.” eli Dubai day 1

Lupailin, että kun seuraavan kerran blogia päivitän niin teen sen Dubaista. Noh, eihän se koskaan onnistunut, yksinkertaisesti sen takia että olin joka ilta niin väsynyt ettei mistään kirjoittamisesta tullut mitään. Ja vaikka olisi tullutkin niin totesin että kuvien valitsemiseen ja muokkaamiseen meni luvattoman kauan aikaa. Päätin siis antaa olla.

Ainiin, ei se Arlandasta lähteminen niin helppoa ollutkaan. Tietenkin heti kun olin saanut tänne postattua, niin meille selvisi että lento on ainakin tunnin myöhässä. Alkoi tulla ikäviä muistoja mieleen siitä kuinka tunnista tulikin yllättäen 36 tuntia ja sen jälkeen melkein kaksi vuorokautta. Päästiin tällä kertaan kuitenkin matkaan, noin 20 minuuttia myöhässä. taidettiin kuitenkin perillä olla loppujen lopuksi se tunti myöhässä. 

Lento meni hyvin. Sain luettua hieman pääsykokeisiin ja god bless wifi toimi kerrankin joten tuli siinä muutama viestikin läheteltyä. Ja katottua puolikas leffa. Loppumatkan sitten nukuinkin ja heräsin kun laskeuduttiin. Ainiin, god bless myös niitä hyvin komeita ruotsalaisia jotka istu käytävän toisella puolella….mutta niin, asiaan.

Oltiin lievästi sanottuna ihan pihalla kun päästiin perille. Kello oli siinä vaiheessa jotain kolmen luokkaa aamuyöllä, joten ei mikään ihme jos ajatus ei kulkenut. Tuli silti huomattua, että jotain hyötyä tästä jalasta, ohitettiin passintarkastusjono ja saatiin kyytikin tosi nopeasti ja oltiinkin hotellilla sitten aika nopeesti. Siinä ei kauheasti sitten ihmetelty, käytiin suihkussa ja sitten mentiin nukkumaan hetkeks.

Hienosti molemmat ignoorattiin herätys ja nukuttiin yksi ekstra tunti. Ei vaan yksinkertaisesti päästy sängystä ylös kahdeksalta aamulla. Kun sitten vihdoin päästiin niin raahauduttiin aamupalalle ja sitten ahkerasti joskus kymmenen jälkeen lähdettiin kohti keskustaa. Otettiin ensimmäisenä kohteeksi maailman suurin ostoskeskus eli Dubai Mall. Siellä sitä ihmeteltävää sitten riittikin loputtomiin. Tuota paikkaa ei suotta kutsuta maailman isoimmaksi ostoskeskukseksi, sillä siellä oikeasti oli ihan kaikkea. Ja kyllä, siellä käveli ihan helposti sen 10 kilometriä huomaamattaan.

jostain syystä olin tosi unimpressed

Waitrosesta tuli meidän vakkarikauppa, ainakin tuolla Dubsulla. Ei kyllä ekoina päivinä mitään muuta ruokakauppaa edes löydetty. Tai olis meidän hotellin lähellä ollu joku hämärä marketti mutta ei sinne uskaltanu mennä.

Me löydetään aina Starbu joka paikasta. Tuntu ettei edes ikinä yritetä mennä mihinkään muualle. Kaikki tiet johtavat Starbuun. Ja tällä kertaa mun nimi onnistuttiin kirjottaa totaallisesti väärin. Era. Joo-o, just de.

Tuolta ostoskeskuksesta löytyi oikeasti vaikka mitä, kuten esimerkiksi luistinrata ja vesiputoukset sen jäätävän kokoisen akvaarion lisäksi.

Meillä meni suurin osa päivästä oikeasti ihmetellessä vaan. Päätettiin että halutaan löytää ja nähdä maailman korkein rakennus, Burj Khalifa. Sen löytäminen, jostain kumman syystä, osoittautui kuitenkin hieman vaikeammaksi operaatioksi. Oikeasti, kuinka vaikeaa voi olla löytää rakennus joka on 828 metriä korkea? Voin kertoa että yllättävän vaikea, kun ensimmäinen ongelma on löytää kauppakeskuksesta ulos. Onnistuttiin kuitenkin hetken seikkailun ja muutaman eksymisen jälkeen puolivahingossa löytämään ulos.

oon aina niin edustava, tiedän

Maisemat olivat "ihan kivat", samoin lämpötila. Ja uskokaa tai älkää, niin kyllä me se tornikin löydettiin.

Vaellettiin tuolla ulkona sitten jonkun aikaa kun ei oltu ihan kartalla että mihin olisi pitänyt mennä. Kaikki mitä nähtiin oli korkeita pilvenpiirtäjiä ja rakennustyömaita. Lopulta löydettiin takaisin sisälle ja kaupan kautta lähdettiin suhteellisen aikaisin takaisin hotellille. Laamailtiin siellä sitten loppuilta ennen ku mentiin nukkumaan, että jaksettaisiin taas seuraavana päivänä kävellä. Loppuun vielä sekalaisia kuvia meidän päivästä. Ja ainiin, ei ikinä löydetty metroasemaa mitä kovasti yritettiin löytää.

Turkua pakoon lennään....ghettoon?

Terveisiä täältä Arlandan lentokentältä!  Pakko kertoa sellainen fakta, että oltiin täällä aivan samassa paikassa tasan 7 kuukautta sitten. Sillon alkoi kyllä toivo ja kärsivällisyys loppua ja kaikkia jännitti että lähdetäänkö vai ei. Silloin vihdoin ja viimein lähdetiin, toivottavasti tänään käy samoin.

Vietettiin tosiaan ihan mukava pääsiäinen (meinasin kirjoittaa vapuu??) meillä Turussa ja sitten Tiistaina lähdettiin kohti Gdanskia. Se oli omanlainen operaationsa kun Wizz Air päätti että meistä osa ei tarvitse mitään boarding passeja. Niinpä niin.

Kaikesta huolimatta päästiin kuitenkin taas matkaan. Oli enemmän kuin outoa, että tosiaan lennettiin Turusta suoraan perille, ilman että tarvitsi ensiksi mennä Helsinkiin. Ilmeisesti se oli sen verran outoa, ettei asia meinannut upota kenenkään meidän vanhempien päähän, että ollaan tosiaan ihan "kotona" eikä tuolla pääkaupunkiseudulla.

Wizz Air itsessään oli jo kokemus. Lentokoneessa ei ollut jalkatilaa nimeksikään ja noh, sanotaan että mitä ei voi jesarilla korjata niin sitten sitten ei millään. Ja jesaria tosiaan oli käytetty.

Perille kun päästiin niin tunnelma oli kerrassaan hyytävä. Oli aivan älyttömän kylmä, tuuli ja satoi kuin viimeistä päivää. Ja Puolassa kun piti olla lämmin!

Hypättiin taksiin ja suunnattiin meidän asunnolle sitten. Saatiin siinä tietää että vaikka meidän kämpän piti olla Sopotissa niin se olikin Gdanskissa. No, eipä siinä mitään.

Ainut asia mikä hieman "häiritsi" oli se, että asuttiin sellasessa ghettolähiössä, jossa varmasti yhdessä kerrostalotsydeemissä oli enemmän asukkaita kuin koko Runosmäessä.

Pelotti odotella siinä ulkona rakkaan kämppikseni kanssa kahdestaan, että joku tulee päästämään sisään. Ympäristö kun oli kuin jostain jengileffasta.

Asunto sisältä oli todella mukava ja kotoisa vaikka kerrostalon käytävät muistuttivat hylättyä vankilaa ja hissikin meinasi jättää välille. Täytyy sanoa, ettei tuosta tiistai-illasta jännitystä puuttunut. Varsinkin kun päätettiin illalla, että tietenkin pitäisi saada ruokaa. Ohjeista huolimatta käveltiin mitä pelottavimmissa maisemissa sellaiset kolme kilometriä, ihan vaan että pystyttiin toteamaan, että se lähin ja ainut auki oleva ravintola löytyi noin 300 metrin päästä meidän ghettokommuunista. Siellä syötiinkin sellaiset annokset sitten, että suurin piirtein pyörittiin kotiin. Ne oli muuten elämäni pelottavimmat kolme kilometriä. Koko kaupunki oli kuin jostain kauhuleffasta. Vitsailtiinkin että kaveri voi sitten valmistuttuaan tulla sinne kuvaamaan jonkun kauhuleffan.

Vuodesohvat on muuten maailman epämukavimpia nukkua. En saanut edes kunnolla nukuttua kun jokainen lauta/ties mikä painoi selkään. Ja sitten kun meitä oli siinä kaksi niin oli joko kylmä tai kuuma. Lisäksi ei siinä voinut liikua kun koko sohva olisi romahtanut. Kuinka kivaa.

Päivä ghettossa oli kuitenkin lämmin ja aurinkoinen. Ghettokeksien ja aamupalan jälkeen päätettiin lähteä tutustumaan Gdanskiin paremmin, olihan meillä koko päivä aikaa, sattuneesta syystä. Hypättiin taksiin ja suunnattiin keskustaan. Siellä sitten taas aikamme pyörittiin ja vaikka mun ei mitään pitäny ostaakkaan, tarttui mukaan bikien lisäksi housut ja yksi paita. Shoppailun lisäksi meidän päivä koostui oikeastiin syömisestä ja juomisesta. Oltiin koko ajan joko syömässä jotain tai sitten istuttiin kahvilla. Tykkään.

Gdanskissa oli halpaa ja helppoa liikkua taksilla, varsinkin kun oli useampi ihminen mukana. Jouduttiin kyllä jonkinlaisen huijauksen kohteeksi tuolla paluumatkalla kun jouduttiin maksamaan enemmän kuin laki sallii siitä taksimatkasta mutta ei voi mitään. Ilta vietettiin meidän rakkaasta ghetossa, pakkaamalla ja panikoimalla siitä miten pitäisi mennä suihkuun ja sitten nukkumaan. 

Nukkuminen kyllä jäi hieman vähemmälle, herättiin 02:30 ja taksi tuli meitä hakemaan KERRANKIN sovittuun aikaan, eli 03:15. Siitä se matkaaminen sitten taas jatkui.

Vaikka sanoin heti kun Gdanskiin päästiin että en enää koskaan lennä Wizz Airilla, niin sen koneeseen kiltisti sieltä taas hypättiin ja suunnattiin Skavstaan, Ruotsiin. Päästiin ensimmäiseen luokkaan whuhuu! Jotain hyötyä tästä jalastakin on, vaikka yleisesti ottaen ihmiset vaan tuijottaa sellasella wtf-ilmeellä. Nukuttiin melkein koko matka, eli tuo vammainen tunti meni ihan kepeesti. Wizz Airin laskeutumisesta voisin antaa palautetta, sillä sen yleinen taktiikka näyttää olevan hidasta ja tipauta. Todettiin sitten perille saavuttuamme että oltiin oikeasti ihan keskellä ei mitään. Todettiin myös että helpoin tapa päästä Tukholmaan oli Flygbussarna, jota oltiin koiteltu vältellä. Ihan vaan koska me niin rakastetaan bussilla matkustamista. 

Tukholmassa käytiin sitten aamupalalla ja kaupassa ja hypättiin toiseen bussiin ja suunnattiin tänne Arlandaan. Täällä sitä nyt hengataan ja odotellaan. Kohta lähdetään varmaankin syömään ja sitten turvatarkastuksien kautta tuonne toiselle puolelle. Seuraavan kerran kun tänne kirjoittelen niin ollaankin jo Dubaissa!!!

....ainakin toivottavasti.

Adventure? Alpaca my bags.

Huomenna on se päivä, kun kaikista näistä noin kolmesta sadasta muuttujasta huolimatta lähdetään ensiksi Puolaan ja siitä sitten Ruotsin kautta Dubaihin.

To be honest, mum innostusprosentti on tällä hetkellä jossain miinuksen puolella, mutta elämä nyt vaan on yleisesti ottaen perseestä niin ei voi mitään.

Pitäis varmaan pakata viimesetkin tavarat ja yrittää löytää jonkinlainen innostus tähän matkustamiseen. Haluaisin tähän vielä yhden välipäivän että voisin vaan maata sängyssä ja kuolla. Ja nukkua.

#valitus

Accurate

"There are so many ways to be brave in this world. Sometimes bravery involves laying down your life for something bigger than yourself, or for someone else. Sometimes it involves giving up everything you have ever known, or everyone you have ever loved, for the sake of something greater.

But sometimes it doesn't.

Sometimes it is nothing more than gritting your teeth through pain, and the work of everyday, the slow walk toward a better life.

That is the story of bravery I must have now."

- Fifty Shades of Grey

Mikä maa valitaan?

Joskus tuntuu enemmän siltä, että maa valitsee minut.

Tällä kertaa siinä taisi käydä juuri niin. 

Tavallaan. Tietysti moni asia vaikutti.

Ja sitten kuvioon tuli vielä useampi muuttuja, kuin mitä vaikuttajia oli ollut.

Sen pidemmittä puheitta, mun elämässä seuraava matkakohde tulee olemaan ei yhtään sen vaatimattomampi paikka kuin Dubai!

Olen tästä matkasta innoissani, mutta olisin ollut enmmän innoissani ilman niitä lukuisia muuttujia jotka ilmaantuivat kaikki noin kaksi viikkoa ennen lähtöä.

Tämä matka tuli varattua samanlaisella "raivolla" kuin aikoinaan Frankfurt, eli suoraan sen jälkeen kun edelliseltä matkalta oli hätäisesti kotiuduttu. Hyvä että Helsingistä edes takaisin koti-Turkuun päästiin kun oltiin jo ostamassa kaikkea. Ja uskokaa tai älkää niin kaikesta huolimatta tää matka on suhteellisen hyvin suunniteltu (tein jopa numbers taulukon!). Tai oli kunnes kaikki meni uusiksi.

Lennetään tosiaankin niinkin yksinkertaista reittiä kuin Turku-Gdansk-Nyköping-Tukholma-Dubai. Joku siellä varmasti jo pudistelee päätään ja nauraa että mitähän helvettiä mutta meillä ei kauheasti ollut vaihtoehtoja. Halvin ja nopein meidän kannalta.

Meidän piti lähteä heimoutumaan Puolaan ja jatkaa sieltä sitten samoilla silmillä aina Dubaihin. Noh, heimoutuminen siirrettiin ensi kuulle, mutta matkaahan ei siirretä. Ollaan tuon rakkaan kämppikseni kanssa selitetty jokaiselle erikseen ainakin kymmenen kertaa että miksi ollaan edelleen menossa.

Minusta suurempi kysymys on miksi emme menisi?

Meillä on lennot halpalentoyhtiöiltä, niistä ei kuitenkaan saisi rahoja takaisin. Molemmat meistä halusivat kuitenkin mennä käymään Dubaissa. Joten mennään nyt sitten. Saatana.

Ja positiivista tässä on se, että ehditään oikeasti tehdä jotain. Vaikka sitten vain maata rannalla ottamassa aurinkoa siellä +35 asteen lämmössä.

Meillä on suunnitelma; mennään Comic Coniin (mihin oltiin muutenkin menossa), kierrellään maailman suurimpia ostoskeskuksia, vieraillaan moskeijassa ja mennään katsomaan kameleita. Mennään katsomaan se maailman korkein rakennus ja ainut seitsemän tähden hotelli. Ehkä delfiinejä. Pidetään hauskaa. Syödään hyvää ruokaa. Nautitaan.

(Ja otetaan mun iskälle paljon kuvia, koska hän on ainut joka oikeasti oli ihan todella innoissaan tästä koko tempauksesta eikä heti ensimmäisenä alkanut raivoamaan)

Huusin tänä aamuna että viikon päästä lähdetään Dubaihin. Sitä ennen kyllä kärsitään kylmyydestä Turussa pääsiäisen yli. Ja sitten Puolassa. 

Stressataan ja pakataan. Kriiseillään. Ja itkekään kun ei ole rahaa.

#äitilähetärahaa

Kuvista puuttuu vielä sekä norjan että ruotsin kruunut. en kehtaa kohta enää mennä tuonne forexille kun siellä on aina sama henkilö töissä. hehe.

Current mood on vähän tällänen

Let me show you exactly how the breaking point sounds

Mun oli tarkotus kirjottaa tähän syvällinen avautuminen mutta en vaan pysty.

En löydä niitä oikeita sanoja kuvaamaan tätä kaikkea.

Oon vaan niin helvetin kyllästyny ihmisiin.

Ei kai tässä oo enää edes mitään sanottavaa.

What happens in Vegas, stays in Vegas

Mars in Las Vegas 20/09/14

En vieläkään osaa käsittää miten tämä kyseinen tapahtuma sattumalta onnistui hyvin osumaan samalle viikonlopulle kun oltiin muutenkin päätetty lähteä Vegasiin. Joku suurempi voima oli selvästi pelissä.

Ei oltu kerrottu kellekään että ollaan menossa Vegasissa miittiin, päätettiin sillon joskus vaan että pakko on päästä sanomaan heipat ja tapaamaan vielä viimesen kerran. 

Oltiin jokainen enemmän tai vähemmän innoissamme siitä, että tuo keikka miitteineen pidettiin The Cosmopolitan-hotellin allasalueella joka oli kyseisen hotellin katolla.

Siellä sitten jonossa taas ihmeteltiin, vaihdettiin kuulumisia tuttujen kanssa ja vaan höpistiin niitä näitä. Jouduttiin odottelemaan kyllä aika kauan ennen kuin päästiin edes itse miittipaikkaan, sillä turvatarkastukset oli kuin lentokentältä. 

Siitä kun sitten selvitiin niin meidät tosiaan ohjattiin sinne katolle ja johonkin lasiseinäiseen huoneeseen. Oltiin kaikki ihan ihmeissämme ja innoissamme koska kyseinen paikka oli niin hieno. Hieman pieni se meille kaikille oli, mutta onnistuttiin tunkeutumaan kaikki siihen ahtaaseen kopperoon.

Siinä sitten taas hetki odoteltiin ennen kuin Tomo ja Jared tuli paikalle. Odottelusta huolimatta Shannon ei koskaan ilmestynyt paikalle ja Jared kuittasi herran poissaolon toteamalla hänen olevan kipeä. Asia oli sillä loppuunkäsitelty ja siirrtyttiin asioissa eteenpäin.

Vaikka Shannon puuttuikin niin Vegasin miitti oli parhain m&g ikinä. Se oli jokaisen pennin arvoinen ja vielä niin paljon muutakin. Ikinä ei ole tullut miitissä naurettua niin paljon. 

"Nice to see you.....again."

Puhuttiin siitä kuinka kuuma on, kuinka kukaan ei jaksaisi edes liikkua mihinkään ja laiskottaa vaan ja mitä merchejä pitäisi tulla. Saatiin muutamaman kerran oikeasti nauraa vedet silmissä kun tuli niin hauskoja juttuja. Jared oli selvästikin katkera kun häntä ei oltu pyydetty mukaan Magic Mike jatko-osaan ja telkkarista tuleva amerikkalinen jalkapallo saattoi hetkittäin harhauttaa vähän meitä kaikkia. Vaikka selittäisin tähän koko miitin sanasta sanaan niin en onnistuis saamaan sitä tunnelmaa ja niitä inside-läppiä tähän mitenkään niin, että ymmärtäisitte kaikki. Mut hei, "Next time...VIDEO!" ;)

Ennen kuvien ottamista saatoin kokea pienen panikoinnin jonossa kun tajusin että Shannon ei tosiaan ole tulossa. Siitä oli kuitenkin pakko päästä nopeasti yli koska oltiin kaverin kanssa siinä aika alussa eikä siinä ollut paljon aikaa miettiä mitään. Kaikkien sähläyksien ja nimmarointien jälkeen sitten päädyttiin lopulta eturiviin. Siitäkin sählättiin vaikka kuinka kauan kun yksi huutaa että saa mennä ja toinen karjuu vieressä että ei saa. Huoh, yrittäkää päättää!

Lämppärinä tuolla oli ihan törkeen hyvä DJ ja fiilisteltiin eturivissä ihan täysillä. Koettiin muutama hämmennyksen hetki kun alkoi tulla viileämpi ja pilviä kertyi taivaalle ja lopulta alkoi satamaan vettä. Siis Vegasissa. Syyskuussa. Oltiin jo ihan paniikissa että mitenköhän tässä käy, kun ei ole mitään katosta ja missään kaatosateessa ei keikkaa voida pitää kun kaikki laitteet kastuu. Vesisade kuitenkin loppu ja päästiin sitten alottamaan.

Koettiin jo heti alkumetreillä "kauhun hetkiä" kun Uitan aikana Jared käski kaikkia menemään kyykkyyn. Noh, tietenkin koko eturivi, me mukaan lukien, tarrasi turva-aitaan kiinni. Se ei sitten ollutkaan niin turvallinen vaihtoehto, sillä kun mentiin kaikki alas, niin se aitahan alkoi tulla sieltä mukana. Kiitos niille valppaille turvamiehille jotka ehti vetämään sen aidan ja meidät sen mukana takaisin pystyyn ennen kuin kävi pahemmin. Kyllä säikäytti.

Keikkakin oli kerrassaan loistava. Jared oli hyvällä tuulella ja puheli itselleen kun tajusi, että koko keikka näkyy isolta screeniltä koko Stripille. Magic Mike-vitsit jatku ja Shannonkin oltiin saatu paikalle. Muihin keikkoihin verrattuna tällä kertaa Jared jopa huomioi meitäkin, eikä vaan ignoorannut niin kuin sillä on meidän kohdalla pahasti tapana tehdä. Mistä lie johtuu....hehe.

Tää oli mun ja mun toisen kaverin näkymä aika pitkään. Eikä tuo edes ollut vielä lähellä....

Koin toisen sydämen pysäyttävän hetken kun tajusin yhden biisin alussa että apua, Jared on tulossa pois lavalta. Ja apua se on tulossa tähän. Huusin jotain epämääräistä kaverille ja seuraava mitä tajusin oli se, että herra Leto on edessäni, tarttuu käteeni ja nousee siihen aidalle. En tiedä kenen turvallisuuden puolesta pelkäsin siinä vaiheessa eniten. Mun käsi kun ei oo mikään kauhean iso eikä mulla kauheasti tuota voimaakaan ole, niin pelkäsin että Jared siitä tippuu meidän päälle ja vie mun käden mennessään. Niin ei onneksi käynyt.

Jaredkin onneksi älysi vaihtaa johonkin toiseen käteen. Ei se kyllä mua kauheasti auttanut koska lopputilanne oli se, että Jared melkein seisoi päälläni ja löysi ilmeisesti jalalleen mukavan paikan....Tapahtumasta on olemassa hieno video joss kiroan suomalaisella sisulla. Paljon. Koska sattui. Tapahtuneesta jäi muistoksi myös mustelmat.

Keikka loppui heti muutaman akustisen biisin jälkeen, koska iski kauhea myrsky ja alkoi taas satamaan ja jatkaminen olisi ollut turvallisuusriski meille kaikille. Siinä kiireessä Jared sitten valitsi meidät lavalle mutta eipä me sinne asti koskaan päästy koska kauhea kiire. Merkitsee kuitenkin paljon että se mies vihdoin meidät sinne valitsi eikä hypännyt törkeästi yli. Hehe. Ja meidän ultimate life goal täyttyi ja saatiin se viimeinenkin puuttuva rumpukapula meidän tiimiin. Neljä rumpukapulaan tuolla reissulla, ei huono.

Keikan jälkeen sitten jonotin vesisateessa meille kaikille levyjä koska haluttiin mennä vielä signinniin sanomaan pojille hyvästit. Se oli kaiken sen vesisateessa jonottamisen ja 250 dollarin arvoista. (kyllä, maksoin niistä viidestä CD levystä tuon verran koska Team Wiggle spending money in Vegas like there's no tomorrow.)

Kun selvittiin tuosta kaikesta lähdettiin metsästämään CVS:stä laastareita ja juomista. Laastareita koska tapansa mukaan olin onnistunut saamaan vuotavan haavan jalkaani. Onpa nyt tullut käveltyä ympäri Vegasiakin ilman toista kenkää, verta vuotavana.

Kaikesta huolimatta, paras ilta ikinä. Vielä näin puolen vuodenkin jälkeen.