22.11.2013
Herättiin aamulla meidän kylmääkin kylmemmästä hotellihuoneesta, käytiin aamupalalla, pakatattiin kamat ja lähdettiin suunnistamaan kohti seuraavaa majapaikkaa. Matkaa uuteen hostelliin oli tosiaan sellaiset 12km mikä tarkoitti seikkailua niin jalan, metrolla kuin sellaisella paikallisjunallakin.
Tämä kyseinen metrokartta oli paras ystäväni koko sen ajan mitä Lontoossa oltiin. Violetilla merkattu reitti kertoo missä seikkailtaan ja pinkki väri kertoo mikä väli kuljettiin aina junalla.
Lähdettiin tosiaan Victoriasta aamulla ja hostelli sijaitsi tuolla Island Gardenilla. Canary Wharfilla oltiin hiukan hukassa kunnes tajuttiin siitä täytyy kävellä Heron Quaysilla josta täytyy jatkaa junalla Island Gardenille. Varsinaista seikkailua sanon minä..
Tuohon matkaan meni sellainen tunti, ottaen huomioon että meillä oli aina jonkin välttämätön halu liikkua siihen pahimpaan ruuhka-aikaan....
Löydettiin kaikesta huolimatta lopulta perille yllättävän helposti. Heitettiin kamat säilytykseen ja suunnattiin takaisin keskustaan tarkoituksena katsella vähän Lontoota. Millekään sen suuremmalle turistikohde-kierrokselle ei lähdetty, vaan päädyttiin yllättäen Piccadillyn lähettyville syömään ja miettimään miten päästäisiin Oxford Streetille. Meillä oli mukava lista asioita joita oli tarkoitus löytää. Voitte sitten itse kuvitella mitä siitä seuraa kun kaks pikkukylien tyttöä laitetaan euroopan vilkkaimmalle ostoskadulle. Vähän oltiin hukassa. Ja lopulta päädytiin Starbucksiin juomaan kahvia ja syömään keksejä koska "tältäkö kahvin oikeasti kuuluu maistua?"
Ihanaa kun meistä riittää näitä kauniita yhteiskuvia!
Se, että saisi nimensä oikein noihin kuppeihin tuntui olevan mahdotonta
Viihdyttiin tuolla suhteellisen kauan, koska wifi ja hyvät tuolit. Lopulta kuitenkin lähdettiin metsästämään Primarkia ja näin jälkikäteen ajateltuna sen olisi voinut jättää löytämättäkin. Itsehän olin kielimatkalla ollessani tottunut siihen noin perus H&M:n kokoiseen pieneen Primarkiin joten kyllä, se neljä kerroksinen alennusten ja halpojen vaatteiden (sekä monien ihmisten) täyttämä Primark oli pienoinen shokki. Varsinkin kun oltaisiin haluttu ostaa kaikki ja meidän matkatavaratila oli hyvin rajallinen. Päädyin lopulta ostamaan farkut ja isoimman käsilaukun jonka löysin jotta saataisiin kaikki tavarat mahtumaan sunnuntaina mukaan.
kuva Googlen kuvahaku
Kun selvittiin Primarkista ulos hengistä aloitettiin mission impossible, eli ruokakaupan etsiminen. Oltiin aikaisemmin lähetetty hätäviesti jo Suomeen asti, että Lontoossa ei vain ole ruokakauppoja. Edes Suomen hätäapu ei osannut auttaa. Hmph.
Aikamme kun pyörimme ja totesimme että mitään Salen, Siwan tai K-Kaupan tapaista ei löydy niin päädyimme Marks&Spencerin ruokaosastolle joka muistutti enemmän Stockan herkkua kuin tavallista ruokakauppaa. Saatiin kuitenkin kaikki tarvittava ja lähdettiin takaisin hostellille päin. Pahimpaan mahdolliseen ruuhka-aikaan tietenkin. Siellä sitä sitten mentiin ihmisten mukana kuin parhaatkin lontoolaiset. Ja tungettiin väkisin sinne metroon kun ei vain voitu odottaa seuraavaa mikä sitten johti siihen, että jäin hienosti sinne ovien väliin jumiin. Onneksi joku ystävällinen herra minut sieltä auttoi pois.
Päästiin lopulta hengissä takaisin hostellille ja jossain vaiheessa nukkumaankin. Tai noh, onnea niille jotka nukkuivat, minä en. Joku neropatti oli sitten päättänyt ylibuukata juuri meidän hienon 12 hengen huoneen mikä tarkoitti käytännössä sitä, että ihmiset ravasivat edes takaisin ensiksi tuomassa kamojaan jonka jälkeen joku toinen tuli ja ilmoitti että hei, tämä on minun sänkyni. Lopulta se meni siihen, että työntekijä tuli herättämään suurin piirtein kaikki ja kysymään mikä on homman nimi. Ja kaikki muut heräsivät paitsi rakas matkustuskaverini. Hyvä hänelle, huono minulle. Matkaa oli kestänyt kolme päivää ja olin nukkunut yhden yön hyvin siihen mennessä. Lopulta kaikki rauhoittui ja minäkin pääsin nukkumaan vaikka seuraava päivä jännittikin. Se kun nimittäin oli se THE päivä jota oltiin odotettu enemmän kuin paljon....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Make my day :)