24.11.13.
Herättiin aamulla enemmän tai vähemmän pirteinä, pakattiin kamalasti tavaraa mukaan, syötiin aamupala ja lähdettiin kohti Lontoon O2 areenaa joka tosiaan oli yhden metropysäkin päässä. Tuntui hieman epätodelliselta kävellä sinne jonoon ja miettiä että täällä sitä nyt ollaan. Kaikki se mikä oli aluksi vain pelkkä vitsi, pelkkä leikkimielinen idea, oli nyt vihdoin ja viimein totta.
Oltiin paikalla puoli kahdeksan aikoihin, ensimmäiset sankarit olivat tulleet oven taakse jonottamaan jo neljän aikoihin. Jonossa oli noin parikymmentä ihmistä ennen meitä ja todettiin että ihan hyvissä asemissa ollaan.
Oltiin tosiaan valmistauduttu kärsimään ulkona koko päivä ja pienoinen yllätys olikin kun yhdeksän aikaan ovet aukenivat ja meidät ohjattiin sisälle. En osaa sanoin kuvailla kuinka iso tuo paikka oli, mutta voin huoletta sanoa että sinne olisi mahtunut koko Puumalan asukkaat. Kahdesti. O2 on siis paljon enemmänkin kuin pelkkä paikka jossa järjestetään keikkoja. Siellä on elokuvateatteri ja ravintoloita vaikka muille jakaa. Tuon päivän aikana tuli todettua että ihmiset tosiaan tulivat sinne vain viettämään aikaa ystäviensä ja perheidensä kanssa. No mutta, takaisin asiaan...
Käveltiin ja käveltiin aikamme kunnes sitten vihdoin päästiin sinne varsinaisten ovien luokse josta sitten sisälle mentäisiin. Tässä vaiheessa alettiin miettimään että mihin ihmeeseen saataisiin kaikki tavarat joita meillä oli...hyvin paljon. Yllätykseksi kerrottiin ettei narikkaa ole joten tultiin sitten siihen tulokseen että kun ihmisiä ei ole vielä niin kauheasti niin minä käyn heittämässä kaikki ylimääräiset kamat takaisin hostellille ja muut jäävät pitämään paikkaa.
Kerrankin fiksu ratkaisu meiltä, heh.
Ja sitten jonotettiin.....
Ja välillä käytiin hakemassa kahvia sekä bongaamassa muita suomalaisia joita tuolta löytyi ihan kiitettävästi! Oltiin toiveikkaita hyvien paikkojen suhteen siihen asti kunnes saatiin kuulla että VIP-henkilöitä oli tuolla sinä päivänä 400 kappaletta. Suurimmalla osalla oli M&G tai Early entrance, sydäntä lämmitti hieman vain se, että sound checkiläiset joutuisivat jonoon sieltä vapauduttuaan.
Sitten jonotettiin vähän lisää. Naurettiin tyhmille jutuille, syötiin, pelattiin korttia, käytiin hakemassa lisää kahvia ja moikkaamassa aina suomalaisia jotka seisoivat siellä pitkääkin pidemmässä M&G-jonossa. Kyseinen päivä oli varmaan elämäni pisin. Edes Rock the Beach ei tuntunut pitkältä tuohon verrattua. Ja kaiken lisäksi oli vielä aivan pirun kylmä vaikka periaatteessa sisällä oltiinkin. Siellä nyt vain sattui olemaan kylmempi kuin ulkona.
Olin suurin piirtein valmis luovuttamaan seitsemän tunnin jälkeen kun joka paikka oli jäässä tai puutunut tai molempia. Hermojani koeteltiin myös siinä vaiheessa kun ovien aukeamiseen oli puolituntia. Kyllä, on olemassa hienoa videomateriaalia siitä kuinka iloista jonotusseuraa osaan olla kun huumori alkaa loppumaan.
Saatiin seksikkäät pinkit The O2-rannekkeet. Bongaa suomalaiset!
Sisälle siirtyminen oli järjestetty hyvin ja kerrankin oikeasti toimi se "kukaan ei juokse eikä rynni"-systeemi. Tai noh, se rynniminen tapahtui siinä vaiheessa kun meitä päästettiin eteenpäin. Siinä vaiheessa sain ensimmäiset osumani tuolta illalta. Kuinka ihanaa olikin vuotaa verta jo ennen kuin pääsi varsinaisesti sisälle! Nätisti kuitenkin päästiin loppujen lopuksi sisälle ja päästiin kolmanteen riviin. En tiedä mihin ne kaikki AIW:n VIP-tyypit sitten katosi kun tuollaisetkin paikat kuitenkin saatiin. Better than nothing, vaikka edessäni seisoikin liian pitkiä ihmisiä. Siinä sitten odotettiin. Ja odotettiin. Ja laulettiin UITA sekä COA. Ja odotettiin.
Sitten aloitti You Me At Six. Tuosta bändistä kyllä kehkeytyi yksi suosikkini tämän matkan aikana ja kyllähän sen huomasi että britit omiaan rakastavat! Hyvä meno oli ja yhdelle videollekin asti päädyttiin. Heh, suomenlippu♥
(c) Anniina Matinaho
YMASin jälkeen sitten taas hieman odoteltiin. Ja odotettiin. Sitten se alkoi. Minulla ei oikeastaan ole kauheasti sanottavaa koko keikasta. Huomasin vuotavani enemmän kuin vähän verta jo heti toisen kappaleen aikana ja kolmannen kappaleen alussa olkapääni lähti pois paikoiltaan. Fiilikseni meni kai hieman siinä sitten. Itkuista olemustani ja kipuani lievitti hieman Tomo joka niin mukavasti minulle hymyili ja vilkutti. Tomo kun olikin oikeastaan ainut jonka näin, sillä ihmiset edessäni olivat niin pitkiä, että Jaredin näin ensimmäisen kerran kunnolla akustisten kappaleiden aikana. Tomo oli Tomo, Jared oli Jared ja Shannon oli grumpy cat. Sieltä ei irronnut hymyä eikä vilkutusta ja taisi mies jonkun katoamistempunkin yhdessä vaiheessa tehdä.
(c) Anniina Matinaho
Lontoossa kuultiin Birth, Night of the Hunter, Search and Destroy, This is War, Conquistador, Do or Die, Depuis Le Deput, End of All Days, City of Angels, Pyres of Varanasi, Convergence, Hurricane, Attack, Alibi, The Kill, Vox Populi, Closer to the Edge, Kings and Queens sekä Stay ja tottakai Up in the Air.
Suurimman yllätyksen minulle tuotti ehdottomasti Vox Populi jota eivät ole soittaneet livenä piiiitkään aikaan. Oli mahtavaa kuulla se livenä! Ihanaa oli myös kuulla Stay, sillä se cover on vain niin ihana. Hieman kyllä petyin kun olivat ihan selvästi aikomassa soittaa Bright Lightsin mutta sitten tulikin Stay...
(c) Anniina Matinaho
Selvittiin hengissä illalla vielä hostellillekin asti vaikka oltiinkin hieman paniikissa että ehditäänkö ennen kuin vuorokausi vaihtuu. Sitten nälkäisinä lagailtiin hostellin baarin sohvalla, seikkailtiin twitterissä, puhuttiin keikasta muutaman muun Echelonin kanssa ja painuttiin nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Make my day :)