Koska pitäisi siivota ja valmistautua henkisesti ja vähän muutenkin huomiseen venäjän tuntiin niin päätin että nyt on oikein hieno hetki kertoa taas vähän lisää meidän Mars roadtripista.
25.11.13.
Sunnuntai. Matkustuspäivä. Unta takana ehkä kolme tuntia, sen jälkeen en pystynyt enää nukkumaan kun olkapäätä särki niin paljon. Kuuden ja puoli seitsemän välillä luovutin ja raahauduin suihkuun kaikkien muiden vielä nukkuessa tyytyväisenä. Suihkun jälkeen aloin pakkaamaan ja päätin sitten tarkistaa monelta meidän lento lähtikään. Onneksi tarkistin, sillä olin koko ajan elänyt siinä uskossa että lähtö oli lähempänä kahta. No ei ollut, vaan yhdeltä ja portti sulkeutuisi jo kahdentoista jälkeen. Siinä sitten herätin matkaseurani ja totesin että nyt ylös ja pakkaamaan että ehditään edes johonkin. Pakattiin kamat kasaan, käytiin syömässä aamupala ja lähdettiin kohti keskustaa.
Kovinkaan pitkälle ei päästy kun jo ensimmäisellä metroasemalla todettiin että meille elintärkeä metroväli sattui olemaan juuri sinä sunnuntaina kunnostuksen alla. Ei siinä auttanut kun laitta Emma-moodi päälle ja etsiä metrokartasta uusi reitti joka ei kiertäisi koko Lontoota. Loppujen lopuksi reitti löytyi, mutta sekin vaihtui lennossa. London Bridgellä hypättiin pois metrosta ja vaihdettiin junaan. Ihan normi junaan johon joku mukava rautatieasematyöntekijä meidät käski, kertoen missä pitäisi nousta pois. Tuossa vaiheessa iski pienoinen paniikki, että mitähän tästä tulisi ja ehdittäisiinköhän me yhtään mihinkään. Kello oli tuossa vaiheessa ehkä yhdeksän, puoli kymmenen paikkeilla ja kentällä pitäisi vielä selvitä turvatarkastuksista + jättää yksi laukku ruumaan kun tavaramäärä oli kasvanut...räjähdysmäisesti ja Ryanair oli enemmän kuin tarkka siitä kuinka paljon tavaraa koneeseen sai sisälle viedä.
Siinä sitä sitten matkustettiin hyvä tosi junalla keskellä maaseutua ja maaseudulle sitä pääydyttiinkin taas lopulta. Oltiin vielä tuossakin vaiheessa hieman epäileväisiä kulkisiko tarvitsemamme juna tuon paikan kautta, mutta kyllähän se lopulta kulki ja lentokentällekin ehdittiin juuri ajoissa. Aikaakin jäi vielä sen verran että ehdittiin hyvin syödä ja vähän hengähtää. Ja sitten lähdettiin (enemmän tai vähemmän ärtyneiden lentoemäntien kanssa..) kohti Dublinia!
Perillä kohdattiin heti sellainen ongelma, että kukaan ei tuntunut tietävän millä bussilla pääsi parhaiten keskustaan eikä ketään kyllä kiinnostanut auttaakaan. Paljon kiinnostavampaa oli että minkä takia suomalaiset ovat eksyneet Irlantiin tähän aikaa vuodesta.
Lopulta päästiin kuitenkin johonkin bussiin ja kun oltiin taas kierretty kaikki mahdolliset maaseudut niin päästiin jopa keskustaan asti. Seuraava ongelma, kuinka löytää hostellille. Meinasi kyllä usko ja toivo ja kaikki loppua, mutta lopulta löydettiin perille. Ja huomattiin että ihan vieressä oltiin oltu koko ajan. Todettiin myös että tämä hostelli oli astetta isompi kuin se edellinen, ihmisiä riitti joka junaan. Löydettiin sieltä muutama norjalainen Echelonkin joiden hoivaan jätin ystäväiseni kun itse suuntasin lähimpään sairaalaan, koska jos olkapäätäni oli särkenyt edellisenä iltana/yönä niin se ei ollut mitään sen hetkiseen verrattuna. Kovinkaan kauan en sairaalalla kuitenkaan viihtynyt kun odotusaika lääkärille oli vähintään 7h. Päätin että kestän kyllä (koska tiesin että saisin lääkkeitä seuraavana aamuna Suomesta, hehe..) ja suuntasin takaisin hotellille.
Loppuilta vietettiin norjalaisten kavereidemme seurassa ja taisi paikalla olla yksi ruotsalainen ja australialainenkin. Lopulta päätettiin mennä vaan nukkumaan koska molemmat oli niin väsyneitä ja toiseksi, kumpikaan ei halunnut näyttää ihan kuolleelta seuraavana päivänä.
Nukkumaan mennessä löydettiin sitten tällänen hieno viesti, johon sitten jätettiin vastauskin.
saatan jopa saada nämä postaukset pois alta ennen seuraavaa matkaa, jee!
