keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

“I think no matter how much time passes by, I will always have a weak spot for you. And that terrifies the hell out of me.”

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, right? Näin tasan vuosi jälkeenpäin on hyvä kertoa pienestä keikkamatkasta Tallinnaan. 


Muistan kyseisestä päivästä sen, että stressisin sitä ennalta todella paljon. Sanoin monta kertaa että en lähde koko Tallinnaan ja kun tuo kyseinen kirottu keikka vielä kerran siirrettiinkin, olin melko valmis luovuttamaan. Niin en kuitenkaan tehnyt, vaan hyvin tiiviillä aikataululla onnistuin Tallinnaan asti pääsemään. Ja olihan se kuitenkin kaiken sen arvoista. Jouduin tosiaan tappelemaan tuonne pääsystä silloisen pomoni kanssa ja lopulta onnistuin saamaan sen yhden päivän vapaata.

Se yksi päivä sisälsikin sitten soundcheckin, miitin ja backstage tourin. Juhlittiin tuolloin ystävän syntymäpäiviä myös ja olen edelleen hieman katkera siitä, että ei koskaan saatu backstage tourilla sitä ruokailua josta kuitenkin oltiin maksettu ja varmasti oli ainakin omanlaisensa syntymäpäiväjuhlinnat nuo. Eniten tuossa koko päivässä jännitti muiden ihmisten kohtaaminen, tuolloin kun sattui olemaan hieman erimielisyyksiä yhden jos toisenkin paikalle tulijan kanssa. Hyvinhän se kuitenkin meni..




Täytyy sanoa että itse miitistä en kauheasti muista muuta kuin sen, että Shannon loisti poissaolollaan (kuten koko keikankin ajan), odoteltiin Jaredia vaikka kuinka kauan koska herra oli jossain hierojalla ja oltiin jossain takarivin viimesessä nurkassa mistä ei kuullut mitään. Ja taidettiin puhua Tomon kanssa jotain joulupukista.


Olisin laittanut tähän enemmänkin kuvia, mutta jostain syystä sain tämän koneen kuvat-sovelluksen täysin jumiin kun yritin siirtää kuvia. Huoh. Tuossa nyt kuitenkin tuo the most awkward hug-kuva. Backstage tour oli ihan mielenkiintoinen, kaikista meidän venäläisistä ystävistä huolimatta. Sama juttu side stagen kanssa, mukava kokemus jos unohdetaan että huusin kilpaa erään itänaapurin kanssa siitä kuinka kukaan ei ole parempi kuin toinen. Keikka oli joka tapauksessa hyvä, vaikka rumpalin puute vaikuttikin asiaan. Ainiin, ja nimmarit eivät tuolta keikalta koskaan kotiin asti selvinneet, kadotin ne sitten johonkin miitin ja backstage tourin välissä. Mukavaa kuitenkin oli. Loppuun vielä kaunis lavaselfie.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Make my day :)