Olympic Games - Athens, day 2

Vaikka edellisenä yönä (aamuna) mentiinkin nukkumaan vasta kolmen jälkeen, olin minä jo ennen yhdeksää hereillä. Heräsin yölläkin monta kertaa siihen, että oli oikeastaan ihan kamalan kylmä. Aamulla tärisin sitten peiton alla aikani ja jossain vaiheessa kaivoin villasukat laukusta esille. Kyllä, tiesin että niille tulisi tälläkin matkalla käyttöä. Olen niin monta kertaa itkenyt villasukkien perään että tästä lähtien pakkaan ne joka paikkaan mukaan.

Jotenkin epäilevänä astuin ulos mutta totesin heti että siellähän tarkeni paremmin kuin hyvin. Otin siinä pienen somehetken niin Turun, Helsingin kuin Chigaconkin suuntaan ja odottelin että muut heräis. Ja odotin. Ja odotin. Ja odotin kunnes meni hermo ja päätin että  pakko tehdä jotain. Päätin että menen suihkun kautta etsimään ruokaa jostain, muut nukkukoon niin kauan kuin haluaa. Noh, en kyllä ehtinyt suihkua pidemmälle kun kaikki alkoi heräilemään. Suihku oli kirjaimellisesti jäätävä kokemus sillä mulla ei ollut mitään tietoa siitä mistä sen veden olisi saanut lämmitettyä.

Saatiin lopulta itsemme ihmisten näköisiksi ja suunnattiin aamupalalle. Tai no oikeastaan lounaalle sillä aamupalaa ei tarjoiltu enää sattuneesta syystä missään yhden aikaan päivällä. Meidän lounaspaikalla oli ihan mukavat näkymät suoraan Akropolikselle. 

Alunperin meidän oli tarkoitus mennä tuolloin tiistaina Akropolikselle (ja olisi pitänyt, koska siellä oli siloin kaikki. Siis kaikki) mutta päätettiin suunnata lähimmälle metroasemalle ja mennä shoppailemaan. Ateenasta kun sattuu löytymään Euroopan suurin ostoskeskus, The Mall Athens

Ateena oli mielestäni aika ränsistynyt mutta ei kai mitään muuta oikeastaan voi odottaa. Koko kaupunki näyttäisi varmasti edes hieman paremmalta jos jokaista mahdollista rakennusta ei olisi sotkettu graffiteilla. Mitään graffitteja vastaan mulla ei ole, jos ne ovat kauniita ja hyvin tehtyä, mutta tuolla kaikki oli oikeastaan vain sellaista sotkua.

Hypättiin tosiaan metroon ja sitten istuttiin siellä varmasti +40 asteen lämmössä vaikka kuinka kauan. Yllättäen muutettiin suunnitelmaa taas hieman lennosta ja suunnattiin Olympia stadionille. Pakko mennä katsomaan ns. turistinähtävyydetkin kun kerrankin on aikaa.

Me oltiinkin sitten poliisien lisäksi ainoat tuolla koko paikassa. Mulla tuli tuosta koko stadionista ja sen ympäristöstä jotenkin tosi karmiva fiilis. Se oli vähän kuin Hunger Games meets The Walking Dead ja odotin tyyliin koko ajan että jostain hyökkää joku zombie. Tai joku muu. Joo, ei enää tv-sarjoja mulle, got it.

Lopulta kaikilta alkoi loppua energia ja lähdettiin takaisin metroon ja suunnattiin sinne The Mallille vihdoin. Tuli pienet Dubai vibat sieltä, vaikka toki tuokaan paikka ei siihen verrattuna ollut mitään. Oltiin siellä The Mallilla varmaan sellaset 4-5 tuntia, heh. Sen jälkeen kaikki oli kyllä enemmän kuin valmiita lähtemään vain takaisin kotiin ja syömään.

Etsittiin kotihoodseilla oikeastaan vain ensimmäinen ravintola joka miellytti silmää. Noh, yllättäen ei taaskaan onnistuttu kauhean hyvin. Meidän tarkoilija ei osannut englantia oikeastaan yhtään eikä ymmärtäny meitä, saatiin väärät ruoat, meidän ruoat oli kylmiä ja kaiken lisäksi maksettiin kaikesta vielä paljon enemmän kuin piti, koska kukaan meistä ei tajunnut niistä laskuista mitään. Miten meni noin niin ku omasta mielestä?

Suunnattiin sitten lopulta vain kotiin ja istuttiin iltaa ja syötiin suklaata. Siinäpä se ilta sitten menikin.

En ole muuten vielä päättänyt että kerronko tuosta seuraavasta päivästä tänne ollenkaan vai en. Mietin että voisin siirtää kaikki Mars-jutut ihan toiseen blogiin mutta we will see....

Excerpt from a book I will never write // 2 A.M. thoughts

Sometimes you’re 21 and standing in the kitchen of your house making breakfast and brewing coffee and listening to music that for some reason is really getting to your heart. You’re just standing there thinking about going to work and picking up your dry cleaning. And also more exciting things like books you’re reading and trips you plan on taking and relationships that are springing into existence. Or fading from your memory, which is far less exciting. 

And suddenly you just don’t feel at home in your skin or in your house and you just want home but “Mom’s” probably wouldn’t feel like home anymore either. There used to be the comfort of a number in your phone and ears that listened everyday and arms that were never for anyone else. But just to calm you down when you started feeling trapped in a five-minute period where nostalgia is too much and thoughts of this person you are feel foreign. 

When you realize that you’ll never be this young again but this is the first time you’ve ever been this old. When you can’t remember how you got from sixteen to here and all the same feel like sixteen is just as much of a stranger to you now. 

The song is over. 

The coffee’s done. 

You’re going to breathe in and out. 

You’re going to be fine in about five minutes.

Athens - day one

Huonosti nukutun yön jälkeen suunnattiin kaverin kanssa kohti Helsinki-Vantaata enemmän ja vähemmän innoissamme. En oikein vielä tuossakaan vaiheessa osannut päättää odotinko matkaa vai en. Muistan kun matkan varasin niin en varsinaisesti pomppinut ilosta. 

Lentokentällä aloin sitten innostua jo hiukan, mutta eniten odotin sitä että pääsen koneeseen nukkumaan. Nukahdinkin melkein heti nousun jälkeen ja ihan makoisat unet nukuinkin ennen kuin kaveri tökki hereille ja ilmoitti että saadaan ruokaa. Positiivinen yllätys sillä missään ei ollut lukenut että meidän halpalentoihin kuuluisi myös ruoka, siitä kun saa nykyisin melkein poikkeuksetta maksaa erikseen.

Tuo koko matka oli tavallaan jo alusta asti aika tuhoontuomittu sillä yleensä selvitän kaiken etukäteen ja tiedän miten päästä joka paikkaan mihin ollaankin menossa. Tällä kertaa tilanne oli se, että minulla ei ollut edes mitään tietoa siitä miten lentokentältä pääsee keskustaan. Olin vähän laskenut sen varaan että meitä tultaisiin vastaan, mutta laskeuduttuamme sain viestin, että kukaan ei tule vastaan sillä jonkun piti mennä vastaanottamaan meidän asunnon avaimet. Meitä tosiaan oli matkassa siis viisi, kaksi Suomesta, kaksi Sweitsistä ja yksi Norjasta. Meidän sweitsiläiset tosiaan oli perillä ensimmäisenä ja hoitivat näin ollen asunnon avaimien hakemisen etc.

No, siinä sitten aikamme ihmeteltyä lentokentällä todettiin että ei auta muu kuin lähteä metsästämään jonkinlaista reittiä keskustaan. Tai johonkin. Asiaa ei toki auttanut yhtään se, että Kreikassahan toki käytetään kyrillisiä kirjaimia ja vaikka ne aika hyvin osaankin niin on kreikkalaisilla omat ihmeelliset koukeronsa tuomassa lisäjännitystä. Saatiin kuitenkin ostettua metroliput ja suunnattiin kohti Keraimeikosta missä asuntomme sijaitsi. Metromatka kesti kokonaisen tunnin ja tuntui että ei olla koskaan perillä. Oltiin sentään istuttu jo kolme tuntia lentokoneessa ja sitä ennen hengattu melkein kaksi tuntia lentokentällä. Päästiin kuitenkin lopulta perille ja löydettiin jopa se toinen osa meidän porukasta.

Seuraavana ohjelmassa oli ruokaa ja juomaa ja molemmat tulivat enemmän kuin tarpeeseen. Tuo yllä oleva mojito oli muuten kauhein minkä olen koskaan juonut ja alkoholia siinä oli varmasti vaikka koko pöytäseurueelle jakaa. Salaatti sen sijaan oli maukas ja todellakin tarpeeksi iso. Ruokailun jälkeen suunnattiin asunnolle.

Sovittiin sellainen pieni asia, että seuraavan kerran kun lähdetään johonkin niin joku muu valitsee asunnon kuin minä. Tässä taas huomattiin miten Airbnb:ssäkin kuvat voivat pettää ja todellisuus on toinen. Ensinnäkin, oltiin niin sanotusti 'väärällä puolella' Akropolista mikä käytännössä tarkoitti sitä että meidän asuinalue oli aikamoinen ghetto eikä siellä tosiaan ollut oikeastaan yhtään mitään, metroaseman ympärillä olevia ravintoloita lukuunottamatta. Toinen, meidän suihku oli sen verran mielenkiintoinen, että sinne piti lämmittää vesi erikseen ja kolmanneksi, vessapaperia ei saanut laittaa vessanpönttöön. Okei, tuo viimeinen päti ihan joka paikassa, mutta joku olisi siitä voinut etukäteen jotain mainita...

Meidän norjalaisvahvistuksen piti tulla illalla, mutta hänen lentonsa myöhästyi ja selvisi että hän olisi Ateenassa vasta kolmelta yöllä. Ei kauheasti tuona ensimmäisenä päivänä sitten mitään tehty. Oikeastaan vaan istuttiin ja valitettiin. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan iski jonkinlainen 'kulttuurishokki' mikä oli jotenkin tosi outoa. Minulla ei oikeastaan ollut kauheasti mitään odotuksia Ateenasta, mutta ensivaikutelma koko kaupungista oli kuitenkin ihan erilainen kuin mihin olin varautunut. Olin ihan valmis lähtemään seuraavana aamuna kotiin tai ainakin vaihtamaan asuntoa. Ahdisti kun se ei ollut mahdollista.

Jossain vaiheessa meistä puolet meni nukkumaan, mutta jostain syystä mua itseäni ei väsyttänyt yhtään vaikka en ollut oikeastaan kolmeen yöhön nukkunut ollenkaan. Juteltiin sitten E:n kanssa kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä.

Yhden aikoihin yöllä ilmoitin että nyt lähdetään tekemään jotain, tulen hulluksi kun vaan istutaan ja yritetään tappaa aikaa. Google maps kertoi ystävällisesti että Akropolis-kukkulalle oli meidän kämpältä 15 minuutin kävelymatka joten laitettiin kengät jalkaan, jätettiin muut nukkumaan ja suunnattiin E:n kanssa kohti Akropolista.

Mitä ylemmäs päästiin niin sitä kauniimmalta Ateena alkoi näyttää. Tultiin lopulta siihen lopputulokseen että ehkä tuolla kaupungilla on vielä toivoa ja annetaan uusi mahdollisuus. Oltiin tuolla meidän reissulla melkein pari tuntia ja kyllä tuli ainakin päivän lenkkeilyt suoritettua, sillä ylämäkeä ja portaita riitti. Tuo öinen seikkailu kuitenkin aika pitkälti pelasti koko reissun alun.

Lopulta palattiin takaisin asunnolle ja meistä viimeinenkin pääsi perille asti sitten kolmen aikoihin aamuyöllä. Mentiin kaikki yhteistuumin nukkumaan että seuraavanakin päivänä jaksettaisiin edes jotain tehdä.

kun mä pyydän sult anteeks 
on se yleensä tarpeeks 
onks sil enää välii 
voittaa tai hävii 
sä teet sen itse 
tää on se piste 
en enää tajuu mitä musta haluut

this is the end I feel

En tiedä mitä Ateenasta pitäisi kertoa. Se oli kaikkea mitä en osannut odottaa mutta en edes tiedä mitä odotin. En oikeastaan pysty sanomaan juuri nyt mitään. Minulle Ateena tulee ikuisesti olemaan se kaupunki missä yksi asia loppui, mutta toinen ei alkanutkaan. Missä Akropolis pelasti sekä pilasi koko matkan. Missä oli liian kylmä sinä tiettynä keskiviikkona kun kaiken olisi pitänyt olla täydellistä. Se tulee ikuisesti olemaan se kaupunki missä ajoin sen mopoilijan päälle meidän vuokra-autolla. Missä käveltiin liikaa kun olisi voinut mennä taksillakin.

Ei se mikään unelmaloma ollut, mutta onneksi seura oli sen verran hyvää että kaikesta selvitiin. Ainakin melkein.

Ehkä jos joskus taas parannun ja olo tuntuu hyvältä niin voin laittaa niitä turistikuviakin tänne ja vakuuttaa ettei Ateena nyt niin paha kuitenkaan ollut.

Welcome - Jamsa, day 2

Se maanantai alkoi erittäin oudolla tavalla. Tosin mitä muuta maanantailta voisi odottaa? En silti odottanut herääväni siihen kun kuusi ihmistä huutaa kilpaa edellisen yön VMA kuvista. Lyhyesti sanottuna kovana puheenaiheena oli Mileyn olematon vaatetus ja Jaredin pinkit hiukset. Siinä oli järkytystä maanantaiaamuksi kerrakseen.

Olo oli myös mitä kamalin. Olisin halunnut vain jäädä makaavaan sänkyyn mieluiten koko päiväksi ja olla tekemättä yhtikäs mitään. Fiilis ei ollut sellainen että tänään mentäisiin back stagelle, miittiin ja keikalle. Ei. Eikö tänään voitaisiin vain ihastella maisemia ja nukkua? Saatiin se kauan kaivattu THP filtterikin (olipas vaikea sana kirjoittaa...) snapchattiin mutta ei se yhtään sitä paniikkia helpottanut.

Koska kyseessä oli maanantai niin tietenkin jotain tapahtui heti aamusta. Yksi meistä rikkoi puhelimensa ja lähti sitten ostamaan uutta kun me loput jäimme siivoamaan mökkiä ja valmistautumaan tulevan päivän koitoksiin. Paniikki- ja ahdistusprosentti nousi ainakin 50% Linkin Parkin sound checkkiä kuunnellessa. 

Cocco tuo aamupäivä - tai oikeastaan koko päivä - oli aikamoista säheltämistä ja hysteeristä nauramista ihan jokaisen osalta. Kaikki oltiin ihan älyttömän väsyneitä eikä meidän ihmeelliset inside läpät ainakaan yhtään asiaa helpottaneet.

Pohdittiin parkkipaikka-asiaa vaikka kuinka pitkään, mutta lopulta asia järjestyi paremmin kuin hyvin kun meidän autoporukalle järjestettiin ihan oma parkki. Kelpasi, siitä pääsi sitten keikan jälkeen kätevästi poiskin lähtemään ilman mitään jonottelua. Samalla keikalla ollut ystävämme kun jonotti keikan jälkeen parkkipaikalta pois 40 minuutin ajan.

Ensimmäiset oikeasti jännittävät hetket koettiin kun mun nimeä ei taaskaan löytynyt mistään listasta. Tämähän oli tuttua jo Saksasta, mutta check-inissä oleva työntekijä ei tehnyt kokemuksesta yhtään mukavaa vain tylysti ilmoittamalla että nimeäni ei ole listassa ja sillä selvä. Onneksi se ei tosiaan asiaa haitannut koska toisen ystäväni nimellä löytyi kaksi lippua ja saatin lopulta kaikki kolme rannekkeet, laminaatit ja paidat.

jotkut riemuidiootit jonossa

En osaa käydä Suomessa enää keikoilla. Ahdistun siitä että olen ympäröity ihmisillä jotka puhuvat samaa kieltä enkä voi huudella vapaasti mitä mieleen tulee. Ei sillä, taisin joka tapauksessa huudella aika vapaasti mitä mieleen tuli. Ainiin ja terveisiä sille miehelle joka päätti alkaa pätemään siitä kuinka Marssien miitit on paskoja, samoin kuin itse Jaredkin. Seuraavalla kerralla haluan kuulla kunnolliset perustelut :)

Siinä sitten odoteltiin että Lorenzo tulee hakemaan meidät backstage tourille. Oltiin pitkään mietitty että kukakohan noita LP:llä pitää ja täytyy sanoa että olin kyllä enemmän kuin tyytyväinen koko kokonaisuuteen. Aloitettiin kierros tosiaan tuosta samaisesta näkymästä mitä oltiin käyti ihastelemassa jo edellisenä iltana ihan omatoimisesti.

tää ihminen <3

Kokonaisuudessaan backstage tour oli enemmän kuin antoisa ja päästiin tapaamaan tosi paljon ihmisiä jotka työskentelee Linkin Parkilla. Oli enemmän kuin ihanaa kuulla englantia, olin jo ehtiny kyllästymään siihen kaikkeen suomen kieleen mitä kuulin ympäriltäni koko ajan hehe. En voi muuta sanoa kuin että suosittelen tuota kaikille, menkää ihmeessä jos vaan on jossain vielä joskus mahdollisuus! En tiedä onko oikein edes vertailla kahden bändin BT:tä keskenään mutta voisin melkein jopa väittää että tuo päihitti Marssien tourin. Olihan meitä siellä huomattavasti vähemmänkin kun silloin Marsseilla Tallinnassa....

Kärsin tuon kierroksen jälkeen tappaja-migreenistä ja olin varma että kuolen. Meidän aikataulu tosiaan meni niin, että käytiin ensiksi tuotta tourilla ja sen jälkeen odoteltiin muutama (?) tunti meidän miittiä. Oon oikeesti ihan superkärsimätön nykyisin enkä ois millään jaksanu odottaa. Turhautuminen oli käsinkosketeltavaa eikä se päässä jyskyttävä migreeni auttanut asiaa ollenkaan.

Lopulta vihdoin ja viimein päästiin miittiin asti, tosin vähän epäilytti että kuullaankohan yhtään mitään kun tosiaan oltiin ihan lavan vieressä ja lämppäribändi soitti vielä enemmän kuin innoissaan. En enää muista että lopettikohan ne kuitenkin sopivasti vai mitä, mutta ihan hyvin kuitenkin lopulta kuultiin ja mun päänsärkykin katosi hetkeksi kuin tuhka tuuleen.

Viimeeks valitettiin kun meidän ryhmäkuvasta ei saanut mitään selvää ja Mike puuttui. Noh, nyt siitä saa paremmin selvää ja meidät on piirritetty. Ihan kiva 8+. En nyt löytänyt sitä kokonaista kuvaa tähän, mutta tosiaan yllättäen taas joku puuttuu kuvasta ja tällä kertaa se oli Joe. Oh well, kaikkea ei voi saada.

Sain vihdoin sen kauan kaivatun halin Chesteriltä ja nyt voin kuolla onnellisena. Oon myös iloinen siitä, että tällä kertaa en meinannu kuolla jännitykseen ja joutunu keskittymään siihen, että pysynkö pystyssä vai en, vaan sain suuni auki ja oikeasti juttelin. Tuntui mukavalta, vaikka puheenaiheet olikin vaan pelkästä säästä ja mielipiteistä Suomesta. Ja siitä kuinka kaikki on aina kipeenä.

Tuossa alemmassa kuvassa on kyllä sellanen this is what true happiness feels like-tila poll ja soon tavallaan toss iloinen et Lorenzo onnistui saamaan kyseisen hetken ikuistettua.

Miitin jälkeen lähdettiin etsimään itsellemme jonkinlaista hyvää paikkaa mistä näkisi edes jotain. Oltiin luovuttu eturivitoiveista jo siinä vaiheessa kun liput ostettiin, mutta yleisön jakamien K-18 alueeseen ja "normaaliin" puoleen herätti ihan pientä toivoa. Ei eturiviin päästy, mutta hyville paikoille kuitenkin. Kun keikka alkoi niin ajattelin että pää varmaan halkeaa, migreeni, välkkyvät valot ja kova musiikki ei ehkä oo se paras yhdistelmä, mutta onnistuin kuitenkin unohtamaan sen kivun jossain vaiheessa.

Täytyy sanoa, että vaikka maana olikin Suomi, niin tuo oli ehdottomasti yksi parhaista LInkin Parkin keikoista missä oon ollut. Saksa oli niin järkyttävää tappelemista alusta loppuun että ei mikään ihme että tuo tuntui luksukselta. 

Mahtava keikka oli senkin puolesta, että en oo ehkä koskaan nähny Chesteriä ja Mikea niin hyväntuulisina. Tuli hyvä mieli itsellekin.

Keikan jälkeen lähdettiin sitten ajelemaan takaisin Helsingin suuntaan. Voin kertoa että oli kyllä aikamoista tuskaa, varsinkin sillon kun etsittiin mahdollista auki olevaa ABC:tä ja lähin sellainen löytyi LAHDESTA. Ja kun joku oli päättänyt sulkea kokonaisen liittymän yön ajaksi ja jouduttiin vähän kiertämään. Mutta selvittiin lopulta perille ja päästiin nukkumaan ehkä kolmen aikoihin. Seuraavan päivän tuskanmäärästä ei sitten edes keskustella.

Kokonaisuudessaan koko reissu oli paljon mahtavampi kuin uskalsin edes toivoa. Oli mahtavaa ja porukkakin toimi hyvin yhdessä vaikka meillä oli periaatteessa "tuntemattomia" mukana. Ei kai näiden Mars-ihmisten kanssa kukaan loppujen lopuksi ole tuntematon.