torstai 16. elokuuta 2012

Kun kaukaa kuulin naurua - tarina eräästä viikonlopusta

Elikkäs joo. Kun Kainan kanssa rantauduttiin tänne korpeen niin eipä sitä täällä montaakaan päivää ehditty ihmettelemään, kun tie vei Jurassic Rockiin!
Ensimmäinen haaste kohdattiin jo lähtemisen suhteen, koska ei siitä tuntunut tulevan yhtikäs mitään. Sata asiaa piti pakata ja meidän minuuttiaikataulu petti jälleen kerran melkein tunnilla. Onneks se ei haitannut yhtikäs mitään, koska ehdittiin paikalle ihan hyvin.
Vietiin auto kaverin pihaan parkkiin, kun eka oltiin selvitelty kaikki asiat jonkun järjestyksenvalvojan kanssa. Ajolupa, check!


Oltiin tosiaan taas vaihteeksi katsomassa Pariisin Kevättä, eturivistä tietenkin kuin suuremmatkin fanitytöt. Hyvä keikka oli, kuten aina, paitsi Arto lauloi yhden kappaleen väärin terveisin kaksi hullua jotka opetteli sen tietyn biisin sanoja koko viikon..


 Mikko Herrastakin oltiin katsomassa, eturivistä tätäkin. En itse ole pahemmin tätä herraa kuunnellut, mutta livenä veti todella hyvin ja vakuutti kyllä lahjoillaan! Hyvin osaa mies laulaa, tykkäsin kovasti. Täytyy myöntää, että tähän hätään en muista mitä tehtiin tämän keikan jälkeen, mentiin varmaankin tuttuun puskaan jumittamaan ja odottamaan Annia ja Kössiä paikalle saapuvaksi.
Meshuggahin keikkaa seurattiin sitten myöhemmin illalla, ennen Pemujen keikkaa. Eipä mulla mitään sitäkään bändiä vastaan ole, ihan hyvää musiikkia soittivat, vaikka sanoista mitään selvää saanutkaan. Vilkkuvia ja välkkyviä valoja ensi kerralla vähän vähemmän kiitos, niin säästynpähän minäkin pahimmilta päänsäryiltä ja ties miltä kohtauksilta. Onneksi oli mukana henkilökohtainen silmien peittäjä. :)

kuva Ylex:n sivuilta
 Pemuja päästiin katsomaan eturiviin ja aivan mahtavaa oli! Ainoat huonot puolet olivat ne, että ulkona oli pirun kylmä, nyt myöhemmin kuulemani mukaan kuulemma oli vain +1 aste lämmintä, hyrr, ja se, että yksi kaiutin juuri siinä meidän kohdalla oli ihanasti rikki ja kuului miten kuului, jos kuului ollenkaan. Mutta kivaa oli eikä jäädytty ihan kuoliaiksi asti. Siinä oli se perjantaipäivä ja ilta ja yö.

Lauantaiaamu taidettiin aloittaa jonkinlaisella ihmettelyllä, että mitäköhän sitä nyt tekisi. Päätettiin Kainan kanssa lähteä käymään kaupassa kun aikaa oli siihen kun portit aukesivat. Sallaa yritettiin myös kiinni saada, turhaan. Lopulta päädyttiin Annin ja Kössin luokse hotelliin ja niillä oli jo hyvät bileet käynnissä, toisin kuin meillä. Väsytti ehkä hieman.
Lopulta lähdettiin takaisin alueelle päin ja päädyttiin sinne istumaan taas puskaan ja miettimään benji-hypyn hyppäämistä, mitä ei kyllä sitten koskaan tehty. Jukka Poika kuunneltiin samalla kun syötiin ja sen jälkeen Kainan kanssa vaan vaelleltiin ja jumitettiin aina Herra Ylpön keikkaan asti.


Ylpön jälkeen oli jo kiire katsomaan WÖYHiä, tai oikeastaan Sonata Articaa, tai jos ihan tarkkoja ollaan niin oikeastaan yritettiin vaan saada hyviä paikkoja Stam1naa varten. Noh, päästiin ehkä johonkin neljänteen-viidenteen riviin ja sihen se matka sitten tyssäsi. Aavistelin pahinta ja katselin Sonatan keikkaa, minkä siitä nyt näin. WÖYHille muuten kiitos niistä ihanista höyhenistä, joita löytyy vieläkin joka paikasta..


Sonatan jälkeen yritettiin sitten päästä hieman eteenpäin ja onnistuttiin surkeasti. Joku kävi meille päätäkin aukomassa ja hetken aikaa oli ikävä niitä ihania järkkäreitä sieltä Provinssista, jotka piti meistä oikein hyvää huolta. Sitten vaan odotettiin ja odotettiin ja kuunneltiin sivukorvalla Viikatetta mikä oli ihan hyvä sekin.
Sitten oli vuorossa se Stam1na. Sieltä ei ole kuvia mutta kunhan se live-dvd joskus ilmestyy niin eiköhän siellä jonkinlainen vilahdus näy..ehkä. Tämä keikka ja viimeinen fastaripäivä ei päättynyt ihan niin hyvin kuin tuo edellinen.
Sunnuntaina näytin siis tältä


Elikkäs olkapäähän siinä rytinässä sitten meni. Olin muutenkin yli hehkeä ja edustava juuri tuolloin enkä saanut edes levätä. Matka kun jatkui kohti Helsinkiä ja Madonnan konserttia! Tietysti Madonna oli myöhässä ja kun oltiin 5½ tuntia odotettu niin meikäläinen oli ihan valmis lähtemään nukkumaan. Onneksi en lähtenyt, koska olisi hyvä show jäänyt näkemättä! Jaksan kyllä edelleen ihmetellä mitä ihmettä me tehtiin siellä kaikkien VIP-henkilöiden seassa koska omasta mielestäni ostin kyllä ihan normaalit liput...en valita silti! Tulipahan nähtyä Ari Koivunenkin ihan ilmielävänä.


Siinä oli mun viime viikonloppu näin suurpiirteisesti. Miljoona uutta ostosta on tullut hankittua mutta niistä jotain sitten myöhemmin. Tänä viikonloppuna sunnuntaina pitämään buffettia luokan kanssa yhteen tapahtumaan ja sitten ensi viikonloppuna Helsinki kutsuu, whii!

4 kommenttia:

  1. Tosta lopusta tulee ihan sellanen fiilis et mäki oisin ollu kattomassa Madonnaa. En ollu, olin kotona♥ :D
    Ja pe Ylpön ja Meshuggahin välissä oltiin puskassa joo! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No et ollut mutta matkustit niiden ihanien juoppojen kanssa bussissa <3 :D

      Poista
    2. Raimo, Kalle, Arska & Leena, I'm still missing you♥

      Poista

Make my day :)