Olipahan muuten ilta. Ihan tosissani tuossa pari tuntia aikaisemmin mietin, että näenköhän seuraavaa päivää ollenkaan, ainakaan kunnossa.
Luulisi, ettei täällä päin liiku minkäänlaisia hulluja, mutta toisin sitä käykin. Ehkä pitäisi vaan olla hiukan vähemmän utelias, niin ei joutuisi mihinkään vaikeuksiinkaan.
Kolme pyssymiestä....hyrr. Tärisen vieläkin...
Enkeleitä on sittenkin.
maanantai 22. elokuuta 2011
perjantai 12. elokuuta 2011
b'mouth!
Mitäköhän ihmettä mä teen SUOMESSA? Olisin niin paljon mielummin halunnut jäädä sinne Englantiin. Bournemouth oli iiiihana paikka ja aivan mahtavan loistavan ihana suomiporukka teki siitä paikasta kerrassaan täydellisen <3
Onhan Suomi aina se kotimaa, mutta en kaivannut kotiin kuin kerran ja se oli sitten siinä. Rakastin sitä isäntäperhettä, ne oli nuoria ja hauskoja ja just sopivia mulle. Huonetoveristani en voi sanoo samaa, mutta hei, sehän olikin espanialainen. Koulu oli jees, ei yhtään niin kamalaa kun ajattelin. Ja liiderit oli parhaita. Mitä me oltaiskaan tehty ilman sitä helvetin asukkia Jonathania, perus-Alejandroa, Diegoa ja Jesusta? EI MITÄÄN! Ja Umbrella mania sekä taxi-Dania ei parane unohtaa.
Eka Lontoon reissu oli vähän epic fail, tavallaan. Toinen taas oli oikea rahojen menetys kerta. Niistä myöhemmin lisää. Ja kuvia on tulossa jossain vaiheessa, kunhan nyt jotenkin sopeutuisin tähän elämääni. Not going to happend
// I spend the best three weeks ever there in Bournemouth, England. That place was amazing and our very best finnish group was...well, THE BEST ONE. I miss you guys so much! <3 Pictures are coming... //

lauantai 9. heinäkuuta 2011
nothing on but the radio
Soudut, kamala työmäärä ja kuumuus. Ruokippa itse n. 400 henkeä per päivän, niin voi hyvää päivää. Pitäisi jaksaa herätä varttia vaille neljä joten....en taida mennä nukkumaan ollenkaan. Kuvia työstä tulee...huomenna jos selviän aamusta hengissä. Varttia vaille neljä herätys, puol viis lähtö. Oujee.
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Friends don't let friends drink friends
Ruotsin matkasta selvitty hengissä. 5-vuotis syntymäpäiväbileet oli aika jees. Sekä ne toiset juhlat sitten myöhemmin illalla. Avunhuutoja yössä ja jännittäviä tapauksia, poliisin vilkkuvaloja yössä ja ambulanssin piipaa-ääni. Lentokoneen hieman epäonnistunut laskeutuminen. Liian kuuma ilme ja mukavat rusketusraida. Köyhyys ja True Blood sekä Kaksin karkuteillä feat. Liisa Ihmemaassa.
Kuvia vähän, koska kameran akku oli sitten melkein tyhjä ja unohdin laturin kotiin. Kuvia luvassa huomenna. Huomenna myös kampaaja, eikä mitään hajua siitä, mitä näille hiuksille tekisi.
Ja kaiken lisäksi asun Bournemouthissa kolme viikkoa jonkun tuntemattoman miehen kotona. Kivaa ja turvallista..?

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011
"Kukakohan meille tulee sinne Vampyyripäiväkirjoihin miesohjaajaks?"
Tää päivä meni sitten taas shoppaillessa. Mukaan ei tällä kertaa tarttunut kuin yhdet legginsit, joista tulee varmaankin kuvaa myöhemmin. Mukaan tarttui myös mansikoita ja kirsikoita, ah <3 Ja yksi jäätelökin tuli syötyä. Vaahtokarkki, nam.
Eipä tässä päivässä ole kauheasti mitään kertomisen arvosta. Ystävän kanssa puhuin varmaan kaks tuntia puhelimessa ja yritettiin löytää mun kalenterista hieman vapaata aikaa, jotta ehdittäis näkee. Helppoo se ei ollut. Huomisesta lähtien aina tuonne elokuun 9. päivään asti mulla ei oo ku neljä vapaapäivää, muuten oon koko ajan menossa. Huomenna lähden siskon luokse Ruotsiin ja tuun sieltä maanantaina pois. Sit kaks vapaata, sen jälkee neljäks päiväks töihin, jonka jälkeen viikoks lasten kuvisleirille ohjaajaks. Sen jälkeen taas kaks vapaata ja sitten Englanti sekä BOURNEMOTH kutsuu! <3 Tätä on odotettu! Kolme viikko hurahtaakin siellä ja sen jälkeen sellaseks viikoks ryhmävaihtoon ja sitten alkaakin jo koulu. Ja mihis se kesä meni..?
Ruotsista lupaan tuoda paljon kuvia mukanani! Varsinkin kun joudun lentokentältä seikkailemaan melkein sellasen 100 kilsaa yksinäni siskon luokse, kun minua ei kukaan pääse hakemaan..Great! Ruotsikin kun on varsinainen kymppi niin päivää. Tuleepahan ainakin seikkailu!

yödataus, part 1.0
Kello 00:49, Supernatural maratoni, Pitbull popitus, yöllinen angstaus, kuvien muokkaus, heinäkuusta murehtiminen, ajatus nukkumaan menemisestä, suunnitelma pyöräretkestä, epätoivo, we heart it, SOAD, Provinssi-fiilistely, myötätuntohäpeäflashback, Sillä silmällä, Spotify, pakkaus, lentoliput, passi, uimapuku ja hammasharja, iPod, Coca Cola, palkkanauha ja kamera. Sekä demi.fi Mitä muuta sitä ihminen elämäänsä tarvitsisikaan?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)