lauantai 3. maaliskuuta 2012

A ballet on a grove, still growing young all alone

Koska mun pitäis olla tälläkin hetkellä lukemassa tai tekemässä jotain mukavia kouluhommia, niin innostuin ottamaan pitkästä aikaa valokuvia vähän kaikesta, oikeastaan kaikesta sellasesta mitä oon viime aikoina ostanut, löytänyt, tai saanut.


Käytiin eilen äitin kanssa vähän kattelemassa kaupungin menoa ja mukaan tarttuivat nämä kaksi rasvaa. Rainbow'n kosteuttava päivävoide, olisikohan maksanut jonkun vähän päälle 3 euroa. Ajaa saman asian kuin kaikki kalliimmatkin, ainut miinuspuoli tuossa on se, että sen tuoksu muistuttaa ainakin omaan nenääni venäläistä kauppahallia. Natusanin 24 hour moisture hand cream on ehdoton ykköseni, eikä senkään hinta päätä huimaa. Olisikohan sekin ollut sen saman kuin tuo päivävoidekin, en nyt muista. Tuosta tulee kuitenkin kädet tosi pehmeiksi, eikä ne jää sellaisiksi inhottavan tahmeiksi, niin kuin useimmista muista käsirasvoista. Tykkään!


 Viikon löyty, ja ihan oikeasti löytö, on tämä ihana Mauri Kunnaksen kuvittama muki. Oltiin äitin kanssa puita kantamassa ja löysin tuon meidän puukuurista! En todellakaan tiedä miten se on sinne joutunut tai kuinka kauan se on siellä ollut, mutta onneksi sen löysin. Pesun jälkeen siitä onkin tullut uusi lempimukini!


Sain tänään enoltani meidän wanhojen tanssit DVD:lle, en ehkä koskaan uskalla niitä katsoa. Ehkä täytyy kuitenkin jossain vaiheessa kokeilla, että toimiiko tuo levy edes. Sain myös ehkä maailman hienoimman kortin, ajokortin johdosta, jonka muuten sain keskiviikkona.




Tämän päivän hankintoihin kuuluu myös ihana Lumene Natural Code luomiväri, numero 4 Ada. Oli mukavan vihreä ja vieläpä puoleen hintaan, maksoi n. 2,50 euroa tämä.


Eipä kai tässä sitten oikeastaan muuta. Kaveri koittaa kovasti minulle hiuspidennyksiä kaupata ja sellaisia olen harkinnutkin, haluisin nimittäin pitkästä aikaa pitkät hiukset eikä näitä jaksa kasvattaa Erkkikään. Ja huomiseksi lupasin tietää, että mitä niiden suhteen teen...apua. En ehkä kuitenkaan tiedä mutta joo, onhan tässä vielä huomiseen aikaa. Mitäs mitäs...taidan lopetella tämän turhan päiväisen löpinän tähän ja mennä pelaamaan fruit ninjaa. Eikun..?



2 kommenttia:

  1. Heei onko tuo se paita minkä ostit Turusta? IHANA♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, toi on joku jonka oon joskus ostanu Kapphalista. Se on ihan kiva :')

      Poista

Make my day :)