lauantai 8. syyskuuta 2012

It's all about shoes

Näistä ihanuuksista piti tehdä postaus jo aikoja sitten, mutta en vain ole saanut aikaiseksi kuvata noita. Nyt se kuitenkin tein ja voin nämä kengät teille siis ylpeänä esitellä!


Jeffrey Campbelliä, kyllä! Ja itse kengäthän näyttävät sitten tältä


Punaiset Litat, joista kyllä pidän oikein kovasti. Vaikeuksia noiden kenkien hankinnasta ei kyllä puuttunut. Kuulin jo ennen tilaamistani että noissa kyseisissä kengissä  koot ovat pieniä, joten ajattelin että varmaannkin 39 saattaisivat olla ne juuri sopivat. Laitoin kengät tilaukseen ja sitten odotin. Ja odotin. Ja vielä vähän odotin. Saapumisilmoitus kengistä saapui, mutta itse kenkiä ei missään näkynyt. Sain ilokseni selville, että ihana Itella oli kadottanut kenkäni ties minne. Kieltämättä otti päähän, koska tuon hintaisia kenkiä ei oikein mielellään mihinkään haluaisi kadottaa. 3-4 viikon jälkeen tilauksesta sain kengät kotiin ja olin happy. En tosin kauan, koska koko 39 osoittautui sitten kuitenkin liian pieneksi vaikka kengissä ei muuten mitään vikaa ollutkaan. Ei muuta kuin palautuksena takaisin ja uusia odottelemaan. Ne onneksi tulivatkin sitten jo nopeammin, kun kukaan ei niitä päättänyt kadottaa. Sitä se teettää kun Ville ei ollut Itellessa kesätöissä...


Uudet olivat oikein hyvän kokoiset, tosin huomasin, että väri noissa kengissä on inhottavan epätasainen joistakin kohdista. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että sitäkään ei luultavasti kukaan muu huomaa kuin minä ja minä en tuohon asiaan kuole (vaikka sillä hinnalla olisin halunnut mielelläni ihan tasaväriset kengät..).


Valitettavasti näistäkin hienoista kengistä on tullut jonkinlainen muoti-ilmiö ja joka toiselta bloggaajaltakin tälläiset varmasti löytyy. I don't care, I love my shoes!
Tuli noilla kengillä yksi päivä aikamoinen maratoni käveltyä, eivätkä jalat nyt niin kauhean kipeiksi tulleet. Litoilla on paljon parempi kävellä kuin monilla muilla noin korkeilla kengillä, sen voin taata! 

ps. Nyt voi seurata blogiani myös Bloglovinin kautta!
Now you can follow my blog also via Bloglovin!
pps. should I start to write also in english..? Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

2 kommenttia:

  1. Mä rakastan Jeffreyn kenkiä, ite haluisin tosi paljon ne missä on niitä hopeita tähtiä :3

    mycrazycouture.blogspot.fi

    VastaaPoista

Make my day :)