this is the end I feel

En tiedä mitä Ateenasta pitäisi kertoa. Se oli kaikkea mitä en osannut odottaa mutta en edes tiedä mitä odotin. En oikeastaan pysty sanomaan juuri nyt mitään. Minulle Ateena tulee ikuisesti olemaan se kaupunki missä yksi asia loppui, mutta toinen ei alkanutkaan. Missä Akropolis pelasti sekä pilasi koko matkan. Missä oli liian kylmä sinä tiettynä keskiviikkona kun kaiken olisi pitänyt olla täydellistä. Se tulee ikuisesti olemaan se kaupunki missä ajoin sen mopoilijan päälle meidän vuokra-autolla. Missä käveltiin liikaa kun olisi voinut mennä taksillakin.

Ei se mikään unelmaloma ollut, mutta onneksi seura oli sen verran hyvää että kaikesta selvitiin. Ainakin melkein.

Ehkä jos joskus taas parannun ja olo tuntuu hyvältä niin voin laittaa niitä turistikuviakin tänne ja vakuuttaa ettei Ateena nyt niin paha kuitenkaan ollut.

Welcome - Jamsa, day 2

Se maanantai alkoi erittäin oudolla tavalla. Tosin mitä muuta maanantailta voisi odottaa? En silti odottanut herääväni siihen kun kuusi ihmistä huutaa kilpaa edellisen yön VMA kuvista. Lyhyesti sanottuna kovana puheenaiheena oli Mileyn olematon vaatetus ja Jaredin pinkit hiukset. Siinä oli järkytystä maanantaiaamuksi kerrakseen.

Olo oli myös mitä kamalin. Olisin halunnut vain jäädä makaavaan sänkyyn mieluiten koko päiväksi ja olla tekemättä yhtikäs mitään. Fiilis ei ollut sellainen että tänään mentäisiin back stagelle, miittiin ja keikalle. Ei. Eikö tänään voitaisiin vain ihastella maisemia ja nukkua? Saatiin se kauan kaivattu THP filtterikin (olipas vaikea sana kirjoittaa...) snapchattiin mutta ei se yhtään sitä paniikkia helpottanut.

Koska kyseessä oli maanantai niin tietenkin jotain tapahtui heti aamusta. Yksi meistä rikkoi puhelimensa ja lähti sitten ostamaan uutta kun me loput jäimme siivoamaan mökkiä ja valmistautumaan tulevan päivän koitoksiin. Paniikki- ja ahdistusprosentti nousi ainakin 50% Linkin Parkin sound checkkiä kuunnellessa. 

Cocco tuo aamupäivä - tai oikeastaan koko päivä - oli aikamoista säheltämistä ja hysteeristä nauramista ihan jokaisen osalta. Kaikki oltiin ihan älyttömän väsyneitä eikä meidän ihmeelliset inside läpät ainakaan yhtään asiaa helpottaneet.

Pohdittiin parkkipaikka-asiaa vaikka kuinka pitkään, mutta lopulta asia järjestyi paremmin kuin hyvin kun meidän autoporukalle järjestettiin ihan oma parkki. Kelpasi, siitä pääsi sitten keikan jälkeen kätevästi poiskin lähtemään ilman mitään jonottelua. Samalla keikalla ollut ystävämme kun jonotti keikan jälkeen parkkipaikalta pois 40 minuutin ajan.

Ensimmäiset oikeasti jännittävät hetket koettiin kun mun nimeä ei taaskaan löytynyt mistään listasta. Tämähän oli tuttua jo Saksasta, mutta check-inissä oleva työntekijä ei tehnyt kokemuksesta yhtään mukavaa vain tylysti ilmoittamalla että nimeäni ei ole listassa ja sillä selvä. Onneksi se ei tosiaan asiaa haitannut koska toisen ystäväni nimellä löytyi kaksi lippua ja saatin lopulta kaikki kolme rannekkeet, laminaatit ja paidat.

jotkut riemuidiootit jonossa

En osaa käydä Suomessa enää keikoilla. Ahdistun siitä että olen ympäröity ihmisillä jotka puhuvat samaa kieltä enkä voi huudella vapaasti mitä mieleen tulee. Ei sillä, taisin joka tapauksessa huudella aika vapaasti mitä mieleen tuli. Ainiin ja terveisiä sille miehelle joka päätti alkaa pätemään siitä kuinka Marssien miitit on paskoja, samoin kuin itse Jaredkin. Seuraavalla kerralla haluan kuulla kunnolliset perustelut :)

Siinä sitten odoteltiin että Lorenzo tulee hakemaan meidät backstage tourille. Oltiin pitkään mietitty että kukakohan noita LP:llä pitää ja täytyy sanoa että olin kyllä enemmän kuin tyytyväinen koko kokonaisuuteen. Aloitettiin kierros tosiaan tuosta samaisesta näkymästä mitä oltiin käyti ihastelemassa jo edellisenä iltana ihan omatoimisesti.

tää ihminen <3

Kokonaisuudessaan backstage tour oli enemmän kuin antoisa ja päästiin tapaamaan tosi paljon ihmisiä jotka työskentelee Linkin Parkilla. Oli enemmän kuin ihanaa kuulla englantia, olin jo ehtiny kyllästymään siihen kaikkeen suomen kieleen mitä kuulin ympäriltäni koko ajan hehe. En voi muuta sanoa kuin että suosittelen tuota kaikille, menkää ihmeessä jos vaan on jossain vielä joskus mahdollisuus! En tiedä onko oikein edes vertailla kahden bändin BT:tä keskenään mutta voisin melkein jopa väittää että tuo päihitti Marssien tourin. Olihan meitä siellä huomattavasti vähemmänkin kun silloin Marsseilla Tallinnassa....

Kärsin tuon kierroksen jälkeen tappaja-migreenistä ja olin varma että kuolen. Meidän aikataulu tosiaan meni niin, että käytiin ensiksi tuotta tourilla ja sen jälkeen odoteltiin muutama (?) tunti meidän miittiä. Oon oikeesti ihan superkärsimätön nykyisin enkä ois millään jaksanu odottaa. Turhautuminen oli käsinkosketeltavaa eikä se päässä jyskyttävä migreeni auttanut asiaa ollenkaan.

Lopulta vihdoin ja viimein päästiin miittiin asti, tosin vähän epäilytti että kuullaankohan yhtään mitään kun tosiaan oltiin ihan lavan vieressä ja lämppäribändi soitti vielä enemmän kuin innoissaan. En enää muista että lopettikohan ne kuitenkin sopivasti vai mitä, mutta ihan hyvin kuitenkin lopulta kuultiin ja mun päänsärkykin katosi hetkeksi kuin tuhka tuuleen.

Viimeeks valitettiin kun meidän ryhmäkuvasta ei saanut mitään selvää ja Mike puuttui. Noh, nyt siitä saa paremmin selvää ja meidät on piirritetty. Ihan kiva 8+. En nyt löytänyt sitä kokonaista kuvaa tähän, mutta tosiaan yllättäen taas joku puuttuu kuvasta ja tällä kertaa se oli Joe. Oh well, kaikkea ei voi saada.

Sain vihdoin sen kauan kaivatun halin Chesteriltä ja nyt voin kuolla onnellisena. Oon myös iloinen siitä, että tällä kertaa en meinannu kuolla jännitykseen ja joutunu keskittymään siihen, että pysynkö pystyssä vai en, vaan sain suuni auki ja oikeasti juttelin. Tuntui mukavalta, vaikka puheenaiheet olikin vaan pelkästä säästä ja mielipiteistä Suomesta. Ja siitä kuinka kaikki on aina kipeenä.

Tuossa alemmassa kuvassa on kyllä sellanen this is what true happiness feels like-tila poll ja soon tavallaan toss iloinen et Lorenzo onnistui saamaan kyseisen hetken ikuistettua.

Miitin jälkeen lähdettiin etsimään itsellemme jonkinlaista hyvää paikkaa mistä näkisi edes jotain. Oltiin luovuttu eturivitoiveista jo siinä vaiheessa kun liput ostettiin, mutta yleisön jakamien K-18 alueeseen ja "normaaliin" puoleen herätti ihan pientä toivoa. Ei eturiviin päästy, mutta hyville paikoille kuitenkin. Kun keikka alkoi niin ajattelin että pää varmaan halkeaa, migreeni, välkkyvät valot ja kova musiikki ei ehkä oo se paras yhdistelmä, mutta onnistuin kuitenkin unohtamaan sen kivun jossain vaiheessa.

Täytyy sanoa, että vaikka maana olikin Suomi, niin tuo oli ehdottomasti yksi parhaista LInkin Parkin keikoista missä oon ollut. Saksa oli niin järkyttävää tappelemista alusta loppuun että ei mikään ihme että tuo tuntui luksukselta. 

Mahtava keikka oli senkin puolesta, että en oo ehkä koskaan nähny Chesteriä ja Mikea niin hyväntuulisina. Tuli hyvä mieli itsellekin.

Keikan jälkeen lähdettiin sitten ajelemaan takaisin Helsingin suuntaan. Voin kertoa että oli kyllä aikamoista tuskaa, varsinkin sillon kun etsittiin mahdollista auki olevaa ABC:tä ja lähin sellainen löytyi LAHDESTA. Ja kun joku oli päättänyt sulkea kokonaisen liittymän yön ajaksi ja jouduttiin vähän kiertämään. Mutta selvittiin lopulta perille ja päästiin nukkumaan ehkä kolmen aikoihin. Seuraavan päivän tuskanmäärästä ei sitten edes keskustella.

Kokonaisuudessaan koko reissu oli paljon mahtavampi kuin uskalsin edes toivoa. Oli mahtavaa ja porukkakin toimi hyvin yhdessä vaikka meillä oli periaatteessa "tuntemattomia" mukana. Ei kai näiden Mars-ihmisten kanssa kukaan loppujen lopuksi ole tuntematon.

And the sun will set for you - Jamsa, day 1

Oi ihana Jämsä tai oikeastaan ystävien kesken Jamsa. Muistan vieläkin sen järkytyksen helmikuussa kun Linkin Park twiittasi tulevansa Jämsään. Huusin sairaalassa suuriin piirtein niin että kaikki varmasti kuulivat kyseisen paikan nimen. Kuka nyt JAMSAAN haluaisi?

Noh, LP jostain syystä halusi ja me haluttiin perässä. Vaikka tosiaan liput varattiin jo puoli vuotta sitten niin matka tuli silti jotenkin ihan yllättäen nurkan takaa. Yllättäen pitikin olla jo menossa. Hurjaa. Näytti aluksi siltä että ei varmaan tule onnistumaan koko reissu ja lähtöä edeltäneenä päivänäkin suunnitelmat muuttuivat vielä aikamoisesti mutta sunnuntaina (30.8.) lähdettiin sitten kahden auton voimin kohti Jämsää.

Taidettiin olla paikan päällä joskus kolmen aikoihin ja suunnattiin sitten samantien kauppaan ostamaan jotain ruokaa. Meidän auto kun ei ollut tosiaan mitään koko päivän aikana syönyt (muutamaa banaania lukuunottamatta) niin nälkä alkoi olemaan kaikilla aika kova.

Kun oltiin tacot ja tortillat syöty suunnattiin ulos hieman tutkimaan paikkoja. Koko Himos tosiaan vaikutti suurin piirtein autiolta meitä ja muutamaa järjestyksenvalvojaa lukuunottamatta. Meidän matala majamme sattui olemaan niinkin hyvällä paikalla että olohuoneen ikkunasta näki suoraan lavalle. Hehe.

Päädyttiin ihan vieressä olevaan rantaan ihastelemaan maisemaa ja toteamaan että onhan Suomikin ihan jees. Olisi vain saanut olla hieman lämpöisempi ilma (ja vesi) niin olisi voinut mennä ihan uimaankin.

somehetki

Rannasta sitten vaellettiin ihan viereen keikkapaikalle ja päätettiin mennä katsomaan pääsisikö vaikka lavaa katsomaan hieman lähempää. Meillä oli jo kunnon suunnitelmat siitä kuinka pimeyden turvin keskellä yötä hiivitään paikalle mutta siihen ei ollut tarvetta sillä paikalle pääsi kävelemään suoraan ilman mitään ongelmia. Tämä oli selvästikin joku Vain Jämsä jutut tyyppinen tapaus.

Löydettiin myös Peikkometsä ja voin kertoa että olipahan kokemus. Olisin kyllä voinut jäädä sinne pikkuiseen metsäpahaseen pidemmäksikin ajaksi, sen verran kaunista oli ilta-auringossa.

Suunnattiin lopulta takaisin mökille ja hypättiin autoon, tarkoituksena suunnata ABC:lle ostamaan karkkia. Noh, siinähän kävi sitten niin että se meidän odottama ABC oli kylmäasema eikä sieltä mitään karkkia tietenkään saanut. Suunnattiin sitten Teboilille mutta ei loppujen lopuksi edes mitään karkkia ostettu. Oli siis hyvin tuottelias reissu. Hauskaa meillä ainakin oli ja kaikki nauratti enemmän tai vähemmän, johtuen varmaankin jonkinlaisesta unenpuutteesta. 

Lähdettiin lopulta takaisin Himokselle ja otettiin tavoitteeksi päästä jotenkin mahdollisimman korkealle paikalle, mieluiten laskettelurinteiden päälle jotta nähtäisiin maisemat kunnolla. Siinä kiemuraisia teitä ylöspäin ajaessa tuli koettua muutamakin Losi flashback. Kyllä, sellasia voi näköjään saada Suomessakin. Ja kuinka ollakkaan, lopulta päästiin huipulle asti, vieläpä juuri sopivasti auringonlaskua varten!

Ei ole syvyydet ihan noissa kuvissa kohdallaan ja näyttää siltä että oltais jossain pellolla mutta oikeasti oltiin aika korkealla! Tuli pienet Lappi-vibat ja myös toivo Suomeen ja siihe, että täälläkin voi olla ihan kaunista, alkoi pikkuhiljaa palaamaan. Ainakin hetkeksi. Harmittaa vaan edelleen se fakta, että jos Suomesa haluaa nähdä jotain tälläistä niin on pakko lähteä johonkin keskelle ei mitään. Haluan maisemat ja palvelut samassa paikassa, kiitos. 

Kyllä tuo maisema joka tapauksessa sai liikuttumaan melkein kyyneliin asti. Oli jotenkin harvinaisen rauhallinen fiilis juuri tuolloin, ihan kuin mikään ei häiritsisi mieltä. Olisin voinut jäädä tuonne pidemmäksikin aikaa mutta pimeys ja varsinkin kylmyys alkoivat iskemään sen verran kovaan että oli pakko hypätä takaisin autoon ja lähteä pois.

Loppuilta vietettiin mökillä, katsottiin MTV:tä, kuunneltiin Linkin Parkia, saunottiin ja syötiin mutakakkua. Jossain vaiheessa mentiin sitten nukkumaan ja mä ainakin nukahdin melkein samantien, vaikka seuraava päivä jännittikin jonkun verran....

“No place is ever as bad as they tell you it’s going to be.” – Chuck Thompson

Monen tunnin tappelun ja noin viiden eri sivuston jälkeen saatiin lopulta eilen ostettua lennot Ateenaan. Ei sitten saatu niitä suoria lentoja ja jouduttiin maksamaan enemmän kuin alunperin oli tarkoitus, mutta menossa ollaan. Takasin tulemisesta en tiedä, koska ollaan budjettimatkailijoita niin vietetään viis tuntia Ukrainassa, let's see how that ends.

Vaikka tuo tilanne Kreikassa tällä hetkellä on mitä on, niin lähden sinne joka tapauksessa avoimin mielin. Ihan niin kuin joka paikkaan muuallekin. Oon aina halunnu käydä Ateenassa joten syyskuun lopulla voin sitten ruksia senkin kohdan yli bucket lististäni. En oo vielä niin innoissani tuosta matkasta kuin voisin olla mutta eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa kun saadaan kaikki muukin ostettua ja hoidettua kuntoon.

Kieltämättä hieman jännittää tuo matka - kaikin puolin. Stressaan jo valmiiks siitä, että tuo jalka ei ole yhtään paremmassa kunnossa silloin. Tässä nyt on vielä melkein kaksi kuukautta aikaa, että kai sitä jonkinlaista edistystä ehtii vielä tapahtua...

Toiseksi jänittää vähän se, että matkustetaan ihan erilaisella porukalla kuin yleensä. Sitä on tavallaan jo niin tottunut siihen, että matkustaa tiettyhen ihmisten kanssa joka paikkaan ja sitä tietää miten toiset tykkää matkustaa ja tehdä asioita, ei tule yllätyksiä. Nyt sitten mennään ihan uudella ja oudolla kokoonpanolla. Jokaisen 'jäsenen' kanssa olen kyllä matkalla ollut mutta täysin erilaisissa olosuhteissa. Aina sanotaan että jos tulee jonkun ihmisen kanssa hyvin toimeen, niin tämän kanssa täytyy lähteä matkalle. Vasta sen jälkeen tietää tuleeko oikeasti toimeen. Ollaan Ateenassa tosiaan viisi päivää, maanantaista perjantaihin. Toivottavasti ehditään tehdä mahdollisimman paljon, sillä luonnollisesti sekä maanantai että perjantai menee matkustamiseen, keskiviikkona keikkaillaan joten turisteiluun ja yleiseen olemiseen jää vain tiistai ja keskiviikko. 

Anyway, ennen Ateenaa olisi vielä Weekend sekä Jämsä selvittänä!

“I think no matter how much time passes by, I will always have a weak spot for you. And that terrifies the hell out of me.”

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, right? Näin tasan vuosi jälkeenpäin on hyvä kertoa pienestä keikkamatkasta Tallinnaan. 

Muistan kyseisestä päivästä sen, että stressisin sitä ennalta todella paljon. Sanoin monta kertaa että en lähde koko Tallinnaan ja kun tuo kyseinen kirottu keikka vielä kerran siirrettiinkin, olin melko valmis luovuttamaan. Niin en kuitenkaan tehnyt, vaan hyvin tiiviillä aikataululla onnistuin Tallinnaan asti pääsemään. Ja olihan se kuitenkin kaiken sen arvoista. Jouduin tosiaan tappelemaan tuonne pääsystä silloisen pomoni kanssa ja lopulta onnistuin saamaan sen yhden päivän vapaata.

Se yksi päivä sisälsikin sitten soundcheckin, miitin ja backstage tourin. Juhlittiin tuolloin ystävän syntymäpäiviä myös ja olen edelleen hieman katkera siitä, että ei koskaan saatu backstage tourilla sitä ruokailua josta kuitenkin oltiin maksettu ja varmasti oli ainakin omanlaisensa syntymäpäiväjuhlinnat nuo. Eniten tuossa koko päivässä jännitti muiden ihmisten kohtaaminen, tuolloin kun sattui olemaan hieman erimielisyyksiä yhden jos toisenkin paikalle tulijan kanssa. Hyvinhän se kuitenkin meni..

Täytyy sanoa että itse miitistä en kauheasti muista muuta kuin sen, että Shannon loisti poissaolollaan (kuten koko keikankin ajan), odoteltiin Jaredia vaikka kuinka kauan koska herra oli jossain hierojalla ja oltiin jossain takarivin viimesessä nurkassa mistä ei kuullut mitään. Ja taidettiin puhua Tomon kanssa jotain joulupukista.

Olisin laittanut tähän enemmänkin kuvia, mutta jostain syystä sain tämän koneen kuvat-sovelluksen täysin jumiin kun yritin siirtää kuvia. Huoh. Tuossa nyt kuitenkin tuo the most awkward hug-kuva. Backstage tour oli ihan mielenkiintoinen, kaikista meidän venäläisistä ystävistä huolimatta. Sama juttu side stagen kanssa, mukava kokemus jos unohdetaan että huusin kilpaa erään itänaapurin kanssa siitä kuinka kukaan ei ole parempi kuin toinen. Keikka oli joka tapauksessa hyvä, vaikka rumpalin puute vaikuttikin asiaan. Ainiin, ja nimmarit eivät tuolta keikalta koskaan kotiin asti selvinneet, kadotin ne sitten johonkin miitin ja backstage tourin välissä. Mukavaa kuitenkin oli. Loppuun vielä kaunis lavaselfie.

I cross my heart and I wish that I would've never met you

"Think about it. That's what love is—not fake love, real love. When you really love someone, that love doesn't fade. It… it doesn't die just because something happens, just because the person you love twists and changes and does horrible things to you. I mean, if you're lucky, you'll fall in love with someone who won't beat you up and who doesn't take sadistic pleasure in hurting you, but we can't all be that lucky… can we?"