lauantai 26. huhtikuuta 2014

Carnivores and one weird skinny vegan guy

Mitä syntyy kun laitetaan yhteen kaksi bändiä joita olen kuunnellut melkein yhtä kauan?
Siitä syntyy huhuja ja jännitystä, epävarmuutta ja epäuskoisuutta.
Siitä syntyi myös lehdistötilaisuus jonka kautta kaikki huhut varmistettiin tosiksi.

Toisin sanoen siitä syntyy CARNIVORES TOUR 



Olin uhonnut muutaman muun ihmisen tavoin että jos Linkin Park ja Mars esiintyvät Hollywood Bowlissa niin tällä kertaan en tyydy katselemaan sohvalta vaan lähden ihan paikan päälle.
Niin kuin yleensäkin kaikki Mars-matkat niin tämäkin oli vain hetken mielijohde, pelkkä päätös puoli yhdentoista aikaan yöllä. Sain viestin tiedotustilaisuutta katsoessani että miten olisi syyskuu, Los Angeles ja kaksi hyvää bändi. Ei siinä paljon tarvinnut miettiä vastausta. Totesin vain etten jäisi kotiin mistään hinnasta. Seuraavan yön valvoin metsästäen lippuja ennakkomyynnistä.

Hollywood Bowl ei onnistunut sillä kertaa, mutta pittiliput Chula Vistaan tarttuivat mukaan. Saatoin muutaman kyynelen valuttaa kun kuvaruudulla luki 
"Congratulations Ida, you're going to see Linkin Park!"

Tumblr

Teki mieli huutaa vain kaikille että mihin olen syyskuussa menossa, mutta pidin lupaukseni enkä huudellut asiasta mihinkään ennen kuin oltiin saatu kerrottua asiasta niille tärkeimmille, eli Jaredille, Shannonille ja Tomolle.

Päätettiin että kun kerran mennään, niin käydään sitten kaikki lähialueen keikatkin. Tällä hetkellä meillä on liput Irvineen, Chula Vistaan ja kyllä, myös sinne Hollywood Bowliin. Viimeeksi mainitun kohteen kanssa ollaan itketty ja naurettu, sillä lippujen hinnat olivat suoraan sanottuna naurettavia. Meinasin pyörtyä kun ne olivat ennakkomyynnissä $175, mutta sängystä meinasin tippua kun pittilippujen hinta olikin jossain vaiheessa kohonnut $898. Ja koska se ei riittänyt niin todellisen sydänkohtauksen meinasin saada torstaina kun niistä lipuista sai maksaa jo $1055. Naurattaa, koska loppujen lopuksi tilanne oli sitten se, että kaikista keikkalipuista Hollywood Bowlin lippuostos oli kaikista halvin.

Meillä on lennot, liput, asunto ja auto. Nyt ei puutu enää kun rahat ja se itse syyskuu.
Teen tuosta matkasta varmaan jonkinlaista postausta tänne hieman siitä mitä mikäkin maksoi, jos vaan pystyn etten järkytä itseäni kuoliaaksi. En tiedä voiko meidän budjettimatkaa ihan budjettimatkaksi loppujen lopuksi kutsua, mutta katsotaan.

2 kommenttia:

  1. "Seuraavan yön valvoin metsästäen lippuja ennakkomyynnistä." Hahah se oli hyvä yö! xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voisin sanoa että se oli tuskallinen, stressaava ja vanhensi mua ainakin vuodella mutta.... :D

      Poista

Make my day :)