lauantai 26. huhtikuuta 2014

"Vill du ligga?"

Mistä tietää olevansa väsynyt? Siitä että nukahtaa lentokoneeseen jo ennen kuin se on noussut ilmaan ja kun seuraavan kerran herää niin onkin Ranskan sijasta Suomessa. 
Siinä vaiheessa kun astui koneesta ulos niin oli aika outo fiilis. Niin kuin mikään ei olisi ollut todellista. Ja totta puhuttuna en kestänyt ajatusta että seuraavana päivänä pitäisi taas lentää. Mutta niin, enemmän tai vähemmän hyvin nukutun hotelliyön jälkeen kerättiin kamat kasaan ja suunnistettiin kaverin kanssa jälleen lentokentälle ja kohti Tukholmaa.


Tuosta matkasta ei kauheasti ole kerrottavaa koska se fiilis että kaikki on vaan unta jatkui koko matkan. Kaverin lähtiessä jonottamaan minä jäin sohvan nurkkaan katsomaan ruotsalaisia laatusarjoja, kävin ratsastamassa, otin päiväunet ja kriiseilin siskoni kanssa kuinka ei kyllä yhtään jaksaisi lähteä keikalle. Siis minä. En meinannut jaksaa lähteä keikalle. Selvästi jotain pahasti vialla. Tuttuun tapaan siinä vaiheessa kun olisi pitänyt olla jo menossa, oltiin vasta lähtötekijöissä. Kyllä me lopulta paikalle asti päästiin vaikka hyvin vaikeaa se tuntui olevan.

Täytyy sanoa että Fryshuset oli paikkana hyvin...erikoinen. Oikeastaan yhtään lähemmäs koulun jumppasalia ei voi enää päästä. Nauratti kyllä kun samalla viikolla oli kaksi kertaa ollut paikassa joka ei todellakaan muistuttanut jumppasalia ja sitten löytää itsensä koripallotelineiden keskeltä miettimästä että hetkinen, tännekös ne on tälläisen suhteellisen kuuluisankin bändin pistäneet.

Itse keikasta ei ole kauheasti muistikuvia. Muuta kun että oli kuuma. Liian kuuma. Voin vain kuvitella sitä tuskaa mikä eturiviläisillä on ollut kun siellä sivussa Shannonin luonnakin meinasi jo kuolla. Hmm joo, keikasta muistan sen että varmaan puolessa välissä havahduin siihen tosiasiaan että tosiaan voisin katsoa muutakin kuin Shannonin selkää. Totesin kuitenkin että ei kannata ja jatkoin. Tähän kohtaan kuuluisi nyt kuva mutta koska en löydä sitä mistään niiin ei sitten, möks.

Thirty Seconds To Mars, 
Fryshuset, Stockholm,  22nd of February
set list:

1. Birth
2. Night of The Hunter
3. Search and Destroy
4. This Is War
5. Conquistador
6. Kings & Queens
7. Do Or Die
8. City of Angels
9. End of All Days

Acoustic set:

10. Save Me
11. Attack
12. Northern Lights
13. End of All Days
14. Up In The Air
(+ tässä välissä tehtiin äännitys uutta kappaletta varten)
15. Hurricane
16. The Kill

17. Stay
18. Closer To The Edge

Encore:

19. Bright Lights
20. Up In The Air

Tuo akustinen setti oli enemmän tai vähemmän hämmentävä kaikkine äänityksineen mutta pakko myöntää että ruotsalaiset kyllä osaa laulaa. Mitä keikasta jäi siis mieleen? Random akustinen setti ja Noomi Rapace♥ Jonka muuten näin jo ennen keikan alkua ENKÄ EDES TUNNISTANUT SITÄ NYYHKIS. Mietin vaan että kukakohan tuokin on kun se näyttää niin tutulta....


Tuon keikan jälkeen on myös otettu maailman historian epäedustavin ryhmäkuva. Se on oikeasti niin kamala, että en viitsi sitä edes tänne laittaa :'D siinä jos missä todistetaan että reissussa todellakin rähjääntyy....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Make my day :)